Lauantaina 14. heinäkuuta avautuu Kuhmossa unelmien kauppa, kun Kamarimusiikki alkaa soida. Kahden viikon ajan kuullaan musiikkia aamusta myöhäiseen iltaan. Yhteensä konsertteja on yli 70.

Konserteista eniten on ennakkoon kiinnostanut toisen viikon torstaina esitettävä kamariversio Carmenista. Kysyttyjä konsertteja ovat olleet myös maanantain 23.7. iltakonsertti Mielenmaisemia sekä tiistaina 17.7 kuultava lintuaiheinen konsertti.

Perinteisten Kuhmo-talon, Kontion koulun sekä Kuhmon ja Lentiiran kirkkojen lisäksi nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa myös vastavalmistuneen Tuupalan koulun salia. Peruutuksilta ja muutoksilta on tänä vuonna vältytty lähes kokonaan. Huomattavin muutos on mezzosopraano Romina Basson jääminen pois, mikä vaikuttaa maanantain 16.7. konserttiin Lauluja taivaan ja maan väliltä.

Perinteiseen tapaan Kuhmo-talossa on esillä myös kuvataidetta. Kesän taiteilijoita ovat Samuli Heimonen ja Pasi Karjula. Samuli Heimosen töissä hallitsevana aiheena on susi, ja hänen maalauksensa ovatkin puheenvuoro uhanalaisten lajien puolesta. Heimonen voitti 2003 Vuoden nuori taiteilija -palkinnon ja silloin hänen teostensa arkkitehtoniset mielikuvitusmaisemat ja niiden huimat perspektiivit herättivät ansaittua huomiota. Kuhmoon sopivat hyvin myös Pasi Karjulan puuveistokset, joiden pinnassa näkyvät luonnon jättämät jäljet yhdessä puukon, kirveen ja moottorisahan jälkien kanssa. Karjulan teokset ovat usein suorastaan runollisia ja hänen veistostensa tyypillinen piirre on haihtuvan ja kiinteän yhteys ja ristiriita.

Kuhmon Kamarimusiikki on Suomen suurin ja vanhin kamarimusiikkifestivaali. Se järjestetään tänä vuonna jo 49. kerran 14.&#872228. heinäkuuta. Ennen heinäkuun Kuhmoa festivaalilla on konsertit Helsingissä 31.5., Italian Mantovassa 2.6. ja Pietarissa 5.6.

Lisätietoja:
Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 08 652 0936