Ravel: Kaddish

Yithgaddal weyithkaddash
scheméh rabba
be’olmâ diverâ ’khire’ outhé
veyamli’kh mal’khouté
behayyé’khön,
ouvezome’khôu ouve’hayyé de’khol beth yisraël
ba’agalâ ouvizman qariw
weimrou. Amen.

Yithbara’kh,
weyischtaba’h
weyithpaêr weyithromam
weyithnassé
weyithhaddar weyith’allé
weyithhallal scheméh
deqoudschâ beri’kh hou,
le’êlà ule’êlà min
kol bir’khatha weschiratha
touschbehatha wene’hamathâ
daamirân ah!
be’olma.
Ah! Weïmrou Amen.


Lyrics: The Bible

Olkoon kunniasi Kuningasten Kuningas,
julistettu Sinä,
joka uudistat maailman.
Herätät kuolleet kuolleista.
Sinun valtakuntasi
olkoon julistettu Israelin lasten toimesta
tänään, huomenna ja iankaikkisesti.
Sanokaamme kaikki: Aamen.

Olkoon rakastettu,
olkoon lemmitty,
olkoon ylistetty ja kunnioitettu
Sinun nimesi.
Olkoon siunattu, pyhitetty,
olkoon palvottu Sinun nimesi,
joka hallitset taivaita.
Rukouksissamme, hymneissämme
ja kaikissa siunauksissamme
suokoon taivas armollisuutta,
tyyntä elämää ja rauhaa
sekä onnellisuutta.
Sanokaamme kaikki: Aamen.

Suom. Pirjo Aunesluoma

sibelius: Flickan kom ifrån sin älsklings möte

Flickan kom ifrån sin älsklings möte,
kom med röda händer. – Modern sade:
”Varav rodna dina händer, flicka?”
Flickan sade: ”Jag har plockat rosor
och på törnen stungit mina händer.”

Åter kom hon från sin älsklings möte,
kom med röda läppar. – Modern sade:
”Varav rodna dina läppar, flicka?”
Flickan sade: ”Jag har ätit hallon
och med saften målat mina läppar.”

Åter kom hon från sin älsklings möte,
kom med bleka kinder. – Modern sade:
”Varav blekna dina kinder, flicka?”
Flickan sade: ”Red en grav, o moder!
Göm mig där och ställ ett kors däröver,
och på korset rista som jag säger:

En gång kom hon hem med röda händer,
ty de rodnat mellan älskarns händer.
En gång kom hon hem med röda läppar,
ty de rodnat under älskarns läppar.
Senast kom hon hem med bleka kinder,
ty de bleknat genom älskarns otro.”

Lyrics: Johan Ludvig Runeberg

Tyttö tuli rakastettuaan tapaamasta,
tuli kädet punaisina. – Äiti sanoi:
”Mistä ovat kätesi tulleet punaisiksi, tyttö?”
Tyttö sanoi: ”Olen poiminut ruusuja,
ja piikit pistivät käsiini.”

Taas hän kerran tuli rakastettuaan tapaamasta,
tuli huulet punaisina. – Äiti sanoi:
”Mistä ovat huulesi tulleet punaisiksi, tyttö?”
Tyttö sanoi: ”Olen poiminut vattuja,
ja niiden mehu on punannut huuleni.”

Taas kerran hän tuli rakastettuaan tapaamasta,
tuli posket kalpeina. – Äiti sanoi:
”Mistä ovat poskesi tulleet kalpeiksi, tyttö?”
Tyttö sanoi: ”Valmista minulle hauta, Äiti!
Peitä minut siihen ja laita risti sen päälle
ja kirjoita ristiin, mitä nyt sanon:

Kerran hän tuli kotiin kädet punaisina;
ne olivat punastuneet rakastajan käsien välissä.
Kerran hän tuli kotiin huulet punaisina;
ne olivat punastuneet rakastajan huulten alla.
Viimein hän tuli kotiin posket kalvenneina;
ne olivat kalvenneet rakastajan uskottomuudesta.”

Suom. Erkki Pullinen

dehmel: kirkastettu yö

Kaksi ihmistä käy halki kylmän, aution metsämaan,

katsellen kuuta, joka kulkee heidän seuranaan.

Korkeiden tammien yllä kuudan vaeltaa.

Ei pilven hahtuvaakaan näy taivaalla

jolle mustat oksankärjet kurottaa.

Kun kuuluu naisen ääni polulta:

Kannan kohdussani lasta; en sinun, en;

siis rinnallasi olen syntinen.

Niin väärin itseäni kohtelin.

Uskoni onneen heitin menemään,

ja silti palavasti kaipasin

äitiyttä, sisältöä elämään

ja velvoitetta; ja niin rohkenin

kauhusta väristen antaa kohtuni

vieraalle miehelle, kuin lainaksi,

ja vielä rohkeuteni siunasin.

Elämä kosti viimein kuitenkin:

kun nyt, nyt vasta sinut kohtasin.

Hän kulkee askeliaan varoen.

Hän näkee kuun ja öisen kirkkauden.

Silmien tummuus sulaa taivaan valkeuteen.

Nyt puuttuu miehen ääni puheeseen:

Eihän se lapsi jota kannat kohdussa

saa olla sielullesi taakkana.

Näethän avaruuden kirkkauden,

näethän kuinka maailma hohdon saa!

Kuljemme pitkin kylmää ulappaa;

lämpösi huokuu silti halki sen

sinusta minuun, meissä kiertäen.

Se kirkastaa myös pienen vieraamme

kun kauttasi sen kannat minulle:

Näin annoit minuun oman loisteesi,

näin minut itseni teit lapseksi.

Hän tarttuu naisen lujaan lantioon.

Kaksi hengitystä huokuu kuutamoon.

Kaksi ihmistä käy kirkkaassa, korkeassa yössä.

Runokokelmasta Salaperäinen seurue

Runo Richard Dehmel

Suomennos Pentti Saaritsa