Oletteko kokeneet tällaisen tilanteen? Ajatte jossain päin Suomea, harmaata asfalttia tuntuu jatkuvan loppumattomiin, tien vierellä on ryteikköisiä hakkuuaukeita, hyttysiä kuhisevia pusikoita, joitain harvoja taloja puoliksi luhistuneine piharakennuksineen. Ja äkkiä, aivan varoittamatta, jonkin mäen päältä tai mutkan takaa avautuu paratiisillinen näkymä: järvi kimaltaa auringon kultaamana, etäisyydessä on varjoisa saari johon pitäisi välttämättä päästä, taivaalla vaeltaa verkkaisesti valkea pilvi, pientareen täyttävät kukat ja värikkäät perhoset ja jossain korkeudessa leijailee yksinäinen lintu.
Tällaisen elämyksen saattoi kokea keskiviikkoillan viimeisessä konsertissa. En osannut odottaa mitään Gija Kanchelin teoksesta Ex contrario. Vielä vähemmän tiesin Andrei Pushkarevin Utyosov-fantasiasta. Kumpikin teos ja niiden huikean hienot esitykset tulivat todellakin kuin mutkan takaa. Yllätys vielä korosti musiikin vaikuttavuutta. Että joku voikin vielä nykyaikana säveltää aivan häpeilemättömän kaunista musiikkia! Teoksista ei löydy vielä tallennetta, mutta käsityksen Kanchelin musiikista voi saada vaikkapa tästä videosta, jossa kuullaan sävellys Twilight.
Yllätyksiä oli myös tämän aamun avauksessa, jossa vieraana oli Martti Rousi. Hän olikin päättänyt puhumisen lisäksi soittaa ja oli pyytänyt mukaansa pianisti Naoko Ichihashin. Ensimmäinen yllätys oli, että Salakamarin pianon pedaali ei toiminut. Viime minuuteilla se saatiin kuntoon. Seuraavaksi saivat yllättyä niin yleisö kuin pianistikin. Ohjelmaa ei ollut sovittu etukäteen, vaan Rousi kaivoi sellokotelostaan nuotin toisensa perään ja pianisti sai soittaa, mitä eteen tuli. Aina nuotit eivät pysyneet telineelläkään, mutta Naoko Ichihashilta Massenetin Meditaatio sujui ulkoakin.
Viimeinen yllätys oli, että hyttyset eivät tunkeutuneetkaan sisälle, kuten edellisenä päivänä. Jos sää eilen hieman hankaloitti konserttivieraiden elämää, tänään luonto oli yleisön puolella, sillä juuri tilaisuuden alettua reipas tuulenvire karkotti kiusalliset kuokkavieraat. Kaikin puolin siis mainio tilaisuus!
Se, että Martti Rousi on loistava sellisti, ei varsinaisesti ole yllätys. Helposti kuitenkin käy niin, että kun taiteilija ahkeroi vuodesta toiseen Kuhmossa monessa eri kokoonpanossa, enää ei muistakaan miten hienosta muusikosta on kysymys. Tällaisia työmyyriä ovat vuosien ajan olleet Juhani Lagerspetz, Valeria Resjan, Irina Zahharenkova ja Heini Kärkkäinen. Viimeistään tämän viikon Brahms-, Rahmaninov-, Ravel- ja Prokofjev-esitykset ovat muistuttaneet, miten sytyttäviä esiintyjiä he kaikki ovatkaan.
Yllätyksiä on aivan varmasti tulossa edelleen. Kannattaa siis tulla kuulemaan ja katsomaan myös sellaisia konsertteja, joiden säveltäjänimet eivät ole tuttuja. Voin vihjata, että tulevista teoksista ainakin George Crumbin Valaan ääniä (lauantaina klo 20.15) ja Peter Maxwell Daviesin Kahdeksan laulua hullulle kuninkaalle (maanantaina klo 18.15) tarjoavat jännittäviä kokemuksia.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö