Kuva Elina Mustosen esityksestä Laura Maddalena

Photo: Maarit Kytöharju

Elina Mustonen

Elina Mustonen on luonut pitkän ja näyttävän uran cembalistina, pedagogina ja näyttelijänä. Hän on esiintynyt ja levyttänyt kahdella mantereella yhteistyökumppaneinaan niin vanhan kuin uudemmankin musiikin parhaimmisto. Ansioistaan hänelle on myönnetty Pro Musica -säätiön tunnustuspalkinto ja taiteilijaprofessorin arvonimi. Taideyliopisto valitsi Elina Mustosen vuoden alumniksi 2019.

Viime vuosina Mustonen on ollut luomassa monia poikkitaiteellisia produktioita. Näistä ensimmäinen Her Infinite Variety – Shakespearen naiset sanoin ja sävelin on kiertänyt Suomen lisäksi myös mm. Lontoossa ja Broadwaylla, New Yorkissa.

Elina Mustonen suoritti solistitutkinnon Sweelinck-konservatoriossa Amsterdamissa ja musiikin tohtorin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa. Näyttelijäntyötä hän on opiskellut mm. Royal Academy of Dramatic Artissa (RADA) Lontoossa. Hän yhtä lailla kotonaan niin draaman kuin elokuvan parissa.

Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut

Esitykset