Riina Piirilä

Riina Piirilä

Riina Piirilä (s. 1995) opiskelee Norjan valtiollisessa musiikkikorkeakoulussa professori Lars Anders Tomterin luokalla. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Atte Kilpeläinen, Lilli Maijala ja Helge Valtonen sekä saanut mestarikursseilla lisäopetusta mm. Tabea Zimmermannilta, Thomas Riebliltä, Bruno Giurannalta ja Hartmut Rohdelta. Piirilä on esiintynyt merkittävimmillä suomalaisilla kamarimusiikkifestivaaleilla, kuten Kuhmon kamarimusiikissa, Kauniaisten musiikkijuhlilla, Korsholman musiikkijuhlilla, RUSK-festivaalilla ja Helsingin juhlaviikoilla. Vuosina 2010–18 hän soitti Borea-kvartetissa Kasmir Uusituvan, Tami Pohjolan ja Senja Rummukaisen kanssa. Piirilä palkittiin vuoden 2017 Tampereen kansallisen alttoviulukilpailun finalistina, jossa hän esiintyi Tampere Filharmonian solistina. Hän on myös toiminut avustajana Radion sinfoniaorkesterissa.

Esitykset