
Sonja Fräki
Sonja Fräki on aktiivisesti esiintyvä pianotaiteilija, joka tunnetaan niin solistina kuin kokeneena kamarimuusikkonakin. Fräkin ohjelmisto kattaa laajasti klassista perusrepertuaaria ja hän on myös innokas uuden musiikin tulkki. Hänen erityisalaansa on Kalevi Ahon pianotuotanto, jonka hän on soittanut kokonaisuudessaan. Ahon tuotanto oli myös Fräkin taiteellisen tohtorintutkinnon aihe. Hän valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2016. Fräki on menestynyt lukuisissa kansainvälisissä pianokilpailuissa. Hän voitti vuonna 2008 kolmannen palkinnon Franz Liszt -kilpailussa Puolan Wroclawissa. 2003 hän sai neljännen palkinnon Franz Schubert -pianokilpailussa Dortmundissa, jossa hänelle myönnettiin myös erikoispalkinto parhaasta Schubertin myöhäissonaatin esityksestä. Hänet on lisäksi palkittu kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä 2007 sekä Paderewski -kilpailussa Puolassa 1998. Sonja Fräki on esiintynyt solistina lukuisten orkesterien kanssa, kuten Tapiola Sinfonietta, Turun filharmoninen orkesteri, Sinfonia Lahti, Neue Philharmonie Westfalen sekä Pomeranian Philharmonic Orchestra. Fräki on myös julkaissut kaksi soololevyä, joista jälkimmäinen sisältää Kalevi Ahon soolopianotuotannon levymerkillä BIS. Musicweb International valitsi sen kuukauden levyksi maaliskuussa 2015. Fräki on levyttänyt BIS:lle myös Ahon kamarimusiikkia sekä ensimmäisen pianokonserton Turun filharmonisen orkesterin pianosolistina. Fräki toimii säestyksen lehtorina musiikkiopisto Juvenaliassa Espoossa sekä kamaripianistina Sibelius-Akatemiassa.Esitykset
15.7.
César Franck (1822—1890):
Allegretto ben moderato sellosonaatista A-duuri (1886)
- Disa Smart
- Sonja Fräki
15.7.
Carl Maria von Weber (1786—1826):
Andante con moto teoksesta Grand duo concertant op. 48 (1815-16)
- Mandi Vokkolainen
- Sonja Fräki
15.7.
16.7.
Ludwig van Beethoven (1770—1827):
Allegro ma non tanto sellosonaatista nro 3 A-duuri op. 69 (1808)
- Akseli Rudin
- Sonja Fräki
16.7.
Edward Elgar (1857—1934):
Adagio -Moderato sellokonsertosta e-molli op. 85 (1919)
- Ruusu-Talvikki Heikkilä
- Sonja Fräki
16.7.
17.7.
W. A. Mozart (1756—1791):
Allegro viulukonsertosta nro 3 G-duuri KV 216 (1775)
- Else Lipasti
- Sonja Fräki
17.7.
Ludwig van Beethoven (1770—1827):
Allegro assai viulusonaatista nro 8 G-duuri op. 30 nro 3 (1801–02)
- Sarah Lee
- Sonja Fräki
17.7.
17.7.
Michael Haydn (1737—1806):
Romanssi kaksoiskäyrätorvikonsertosta Es-duuri
- Olli Jaakonsaari
- Auri Hannus
- Sonja Fräki
17.7.
Camille Saint-Saëns (1835—1921):
Johdanto ja rondo capriccioso a-molli op. 28 viululle ja pianolle (1863)
- Yeji Hwang
- Sonja Fräki
22.7.
22.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Allegro moderato viulukonsertosta d-molli op. 47 (1905)
- Vilma Tikkanen
- Sonja Fräki
22.7.
Fritz Kreisler (1875—1962):
Liebesleid (Lemmentuskaa), vanha wieniläinen tanssilaulu nro 2 viululle ja pianolle
22.7.
Fritz Kreisler (1875—1962):
Liebesfreud (Lemmeniloa), vanha wieniläinen tanssilaulu nro 1 viululle ja pianolle (ennen 1910)
22.7.
23.7.
Fritz Kreisler (1875—1962):
Sicilienne ja Rigaudon Francouerin tyyliin (1910)
- Mingxu Yang
- Sonja Fräki
23.7.
Johannes Brahms (1833—1897):
Scherzo F. A. E. -sonaatista (Frei aber einsam) (1853)
- Deniz Gedik
- Sonja Fräki
23.7.
Edouard Lalo (1823—1892):
Allegro non troppo teoksesta Symphonie Espagnole d-molli op. 21 (1874)
- Xinyue Du
- Sonja Fräki
24.7.
Gabriel Fauré (1845—1924):
Allegro molto ja Andante viulusonaatista nro 1 A-duuri op. 13 (1875–76)
- Ian Cheung
- Sonja Fräki