Varpu Heikinheimo

Varpu Heikinheimo

Varpu Heikinheimo esiintyy erilaisissa kamarikokoonpanoissa ja on soittanut myös Suomen kansallisoopperan orkesterin ja Sinfonia Lahden riveissä. Kesällä 2019 hän kiertää ruotsalaispianisti Daniel Beskowin kanssa esiintymässä eri puolilla Suomea ja Ruotsia. Heikinheimo on Kuhmon kvartettiakatemian jäsen, ja ensi vuonna hän osallistuu Wienin yliopiston kamarimusiikin diplomiohjelmaan. Heikinheimo on valmistunut sekä Hannoverin musiikkiyliopistosta että Sibelius-Akatemiasta. Silja Raitio-Heikinheimo, Jukka Merjanen ja Lara Lev ovat olleet tärkeitä opettajia. Heikinheimo on kantaesittänyt Harri Wessmanin viulukonserton ja soittanut Jokisali-kamariorkesterin solistina. Tremor-jousikvartetin riveissä hän voitti parhaan kamarimusiikkiesityksen Kees Wiebenga -stipendin Kuhmon festivaalilla. Vuonna 2012 hän soitti useita konsertteja Saksassa Musik am Nachmittag -konserttisarjassa ja hänet on palkittu kahdessa kansainvälisessä nuorten muusikkojen kilpailussa.

Esitykset