Kun Kuhmossa on käynyt niinkin kauan kuin vuodesta 1985, ehtii jo nähdä monen uran kehityksen. On sellaisia kuin Konstantin Bogino, joka näyttää pysyvän aina samanlaisena, suurena yleisön rakastamana persoonallisuutena. Voi seurata vanhenevia muusikoita, joilla tekniikan loiston himmenemisen korvaa tulkintojen syveneminen. Ja valitettavasti on jo ehtinyt kokea monen hienon muusikon ennenaikaisen siirtymisen pois maallisilta konserttipaikoilta. Viimeksi suruviesti tuli Englannista. Kuhmolaisyleisön suosikiksi monena vuonna nousseen loistokkaan Lindsay-kvartetin ykkösviulisti Peter Cropper menehtyi 29.5.
Hienointa on ollut seurata nuorten muusikoiden kehitystä. Yksi kaikkien aikojen suosikkejani on Natasha Kudritskaja. Muistaakseni oli vuosi 2008, kun Kuhmo-talon suuren flyygelin ääreen asteli rennosti hento tyttö, jonka olisi voinut helpommin kuvitella notkumaan kaupungille kuin soittamaan kamarimusiikkijuhlille. Kun hän alkoi soittaa, tuntui kuin koko salintäyteinen yleisö olisi kohonnut hiukan, kumartunut etukenoon ja höristänyt korviaan. Hänessä oli heti sitä jotain vaikeasti määriteltävää erityislaatuista karismaa, joka on suotu vain harvoille.
Silloin Natasha Kudritskajan taiturillisessa soitossa oli nuoruuden hurjuutta. Se ei ole kadonnut mihinkään, mutta vuosien mittaan soittoon on tullut vielä lisää sävyjä, herkkyyttä ja syvyyttä, ja kaiken lisäksi taitoa hengittää kamariyhtyeissä tarkasti toisten muusikoiden tahdissa. Eilen hän soitti Clara Schumannin pianokonserton. Yleisö saattoi seurata sekä hänen sytyttävää suuren tyylin soittoaan että säestävässä yhtyeessä soittaneen Vladimir Mendelssohnin ilmeitä. Natasha Kudritskajan soitto sai hänetkin silmin nähden onnelliseksi keskellä kiireistä festivaalia.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö