”Forza Italia!” kamarimusiikkitoimisto huudahti aamulla pianisti Andrea Ruclille Italian edellisiltana saaman mestaruuden kunniaksi. Rucli ilahtui silminnähden – onhan italialaisille jalkapallo lähes yhtä tärkeää kuin Beethoven. Älkää ihmetelkö, jos Kuhmossa esiintyvien italialaisten soitossa on seuraavina päivinä annos ylimääräistä lämpöä.
Festivaalin ensimmäinen konsertti alkoi Bachilla kuten vuosia jatkuneeseen perinteeseen kuuluu. Valeria Resjanin tyylikkäästi soittaman preludin ja fuugan jälkeen konsertissa esiteltiin kuin miniatyyrikoossa koko festivaalin ajatus: tuntemattomia harvinaisuuksia ja yllätyksiä, ja sitten perinteistä kamarimusiikkia. Vaikka kuumuus ahdisteli kuuliaisesti kasvomaskeja pitänyttä yleisöä, päästiin vanhaan kunnon Kuhmo-hurmioon viimeistään Sergey Malovin ja Irina Zahharenkovan antaumuksellisessa Beethoven-soitossa. Perinteiseen tunnelmaan kuului sekin, että viulusta katkesi kieli kesken esityksen, ja sillä aikaa kun sitä vaihdettiin, Irina Zahharenkova keksi soitettavaa. Tämähän on juuri se oikeiden elävien konserttien autuus: etukäteen ei kukaan voi tietää, mitä kaikkea esityksen aikana voi sattua. Konsertissa päästään elämään nyt-hetkessä.
Kiihkeää tunnelmaa oli tietysti myös Danel-kvartetin esityksissä. Jos kvartettia ei vielä aiemmin ole palkittu ahkeruudesta ja sitkeydestä, se on syytä tehdä viimeistään nyt: Danel soitti heti ensimmäisenä päivänä neljä Beethovenin kvartettoa, ja vieläpä peräkkäisissä konserteissa. Myönnämme siis Danelille työn sankarin arvonimen. Kuten kuvasta näkyy, kvartetti juhli jo etukäteen palkintoaan tilanteeseen sopivalla arvokkuudella.
Vuosi on poikkeuksellinen myös visuaalisesti. Kuhmo-talossa on nyt Katja Tukiaisen laaja näyttely, ja hänen värikkäät ja elämää pursuavat teoksensa tuntuvat kuin julistavan festivaalin asennetta – nyt ei voivotella tilannetta, vaan tehdään mitä voidaan.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö