Miten ihmeessä tämä teos on voinut jäädä niin tuntemattomaksi? Koko kirkko tuntuu täyttyvän tunteista ja ajatuksista, kun Louis Viernen pianokvintetto soi vastustamattomalla voimalla. Suurta musiikkia sekä mitoiltaan että sisällöltään, loisteliasta ja vaativaa, toisaalta taas mitä syvämietteisintä. Kaiken lisäksi tämä mestariteos on musiikillinen todistuskappale omasta ajastaan ja sen tunnoista. Louis Vierne menetti ensimmäisessä maailmansodassa sekä veljensä että 17-vuotiaan poikansa. Tuo tragedia ja säveltäjän oma kivulias silmäsairaus veivät hänet itsemurhan partaalle. Hän teki onneksi luovemman ratkaisun ja sävelsi keväällä 1918 vaikuttavan pianokvinteton. Jos ette päässeet konserttiin, kvintettoa voi kuunnella vaikka Youtubesta.

Louis Vierne (1870-1937) on jäänyt Suomessa lähes unohduksiin. Hän toimi aikanaan Pariisin Notre-Damen urkurina, vaikka oli lapsesta saakka lähes sokea, ja hän oli erityisen kuuluisa improvisointikyvyistään. Vierne jopa kuoli urkujensa ääreen kesken improvisaatioesityksen.

Louis Vierne ja hänen pianokvintettonsa eivät todellakaan ole ainoita aiheetta unohduksiin jääneitä suuruuksia. Aikanaan saksalainen musiikki hallitsi suomalaista konserttielämää niin yksinvaltaisesti, että suuret ranskalaiset säveltäjät jäivät muutamaa nimeä lukuunottamatta soittamatta. Kuhmossa harvinaisuuksia on onneksi aina kuultu, ja kuullaan vastakin.

Yleensä uskotaan historian olevan sillä tavalla oikeudenmukainen, että kaikki todella merkittävä ajan mittaan nousee esiin ja jää elämään. Etenkin vanhan musiikin harrastajat ovat jo pitkään tienneet, että se ei pidä paikkaansa. Barokkiajalta muistettiin pitkään vain muutamaa säveltäjää, ja vasta vähitellen on paljastunut tuon kauden tavaton musiikillinen rikkaus. Lukijani luonnollisesti tuntevat esimerkiksi säveltäjät Jean-Féry Rebel ja Giuseppino del Biado, mutta minä en ollut kuullut heistä ennen keskiviikon konsertteja. Mitä mahtaa jäädä elämään meidän aikamme musiikista? Koetaanko aiheettomia unohduksia? Pidetäänkö ensi vuosisadalla Juha T. Koskisen juuri kantaesitettyä jousikvartettoa yhtenä aikansa kiinnostavimmista teoksista vai onko se vajonnut tuntemattomuuteen?

Sitä ei kukaan voi tietää. Onneksi musiikinhistoriaan sentään voi vaikuttaa. Jos festivaalit pitävät Kuhmon tavoin esillä myös epätavallisempaa musiikkia, kuulijat pääsevät päättämään. Musiikkia tehdään yleisölle, ja jos se pitää kuulemastaan, teokset jäävät elämään ja oikeus tapahtuu.

Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö