Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
 Abel Quartet

Abel-kvartetti

Eunsol Youn, viulu
Soo-Hyun Park, viulu
Eric Seohyun Moon, alttoviulu
Hyoung-Joon Jo, sello

Vuonna 2013 perustettu Abel-kvartetti on opiskellut Christoph Poppenin ja Hariolf Schlichtigin ohjauksessa Münchenissä ja Rainer Schmidtin opissa Baselissa. Yhtye on menestynyt monissa kamarimusiikkikilpailuissa ja saavutti ensimmäisen sijan kansainvälisessä Joseph Haydn -kilpailussa Wienissä 2015 ja toisen sijan Lyonin ja August Everdingin kansainvälisissä kilpailuissa 2015 ja 2014. Vuonna 2016 yhtye voitti Sylvia-kilpailun Etelä-Koreassa ja sijoittui kolmanneksi Geneven kansainvälisessä musiikkikilpailussa. Perustamisestaan lähtien Abel-kvartetti on konsertoinut aktiivisesti, mm. Dresdenissä, Wörthseessa, Lontoossa, Pariisissa ja eri puolilla Koreaa. Yhtye on kutsuttu Italian Cassalmaggioren musiikkifestivaalin ja Sveitsin Luganon Ticino Musica -festivaalin residenssikvartetiksi. Baijerin radio on lähettänyt Abel-kvartetin Days of Chamber Music -festivaalilla taltioidun konsertin, ja kvartetti on esiintynyt myös osana Heidelbergin kevät -festivaalia järjestettävällä Heidelbergin jousikvartettifestivaalilla. Abel-kvartetti on saanut opastusta monien maailman johtavien jou-sikvartettien, mm. Artis-, Artemis-, Alban Berg-, Kuss-, Apollon Musagète-, Talich-, Carmina- ja Casals-kvartettien soittajilta. Abel-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian jäsen.

Esitykset

16. Kuhmon kirkko 11.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Sinfonia nro 8 F-duuri op. 93 (1812; sov. jousikvintetille S. A. Steiner & Co. 1817)

To
15.7.

22. Kuhmo-talo 18.15

Franz Schubert (1797—1828):

Jousikvartetto nro 12 c-molli D. 703 "Quartett-Satz" (1820)

Pe
16.7.

33. Kuhmon kirkko 15.00

Henri Dutilleux (1916—2013):

Jousikvartetto "Ainsi la nuit" (Näin yöllä) (1973-76)

Ma
19.7.

34. Kuhmo-talo 18.00

Ernest Pingoud (1887—1942):

Katulyhtyjen ja aamuruskon kaksinpuhelu teoksesta Suurkaupungin kasvot (1936-37; sov. kamariyhtyeelle)

Ma
19.7.

54. Kuhmon kirkko 18.00

Ottorino Respighi (1879—1936):

Il tramonto (Auringonlasku) P 101 lyyrinen runo mezzosopraanolle ja jousikvartetille (1914)

La
24.7.

Soo-Hyun Park

15. Kuhmo-talo 21.15

Arnold Schönberg (1874—1951):

Die Verklärte Nacht (Kirkastettu yö) op. 4 jousisekstetille (1899)

Ke
14.7.

31. Kuhmon kirkko 21.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Sinfonia nro 5 c-molli op. 67 (1804-08; sov. kahdelle viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle Carl F. Ebers n. 1830)

Su
18.7.

46. Kuhmo-talo 18.00

W. A. Mozart (1756—1791):

Pianokonsertto nro 20 d-molli KV 466 (1785; sov. jousille Ignaz Lachner)

To
22.7.

Eunsol Youn

28. Kuhmo-talo 11.00

Antonio Vivaldi (1678—1741):

Aaria Gelosia, tu già rendi l'alma mia oopperasta Otho huvilassaan RV 729

Su
18.7.

28. Kuhmo-talo 11.00

Jan Dismas Zelenka (1679—1745):

Hipocondrie (Luulotauti) á 7 Concertanti A-duuri ZWV 187 (1723)

Su
18.7.

51. Kuhmo-talo 21.00

Franz Schubert (1797—1828):

Adagio ja Rondo concertante F-duuri D. 487 pianokvartetille (1816)

Pe
23.7.

Eric Seohyun Moon

9. Kuhmo-talo 15.00

le Chevalier de Saint-Georges (1745—1799):

Jousikvartetto C-duuri op. 1/1 (1773)

Ti
13.7.

28. Kuhmo-talo 11.00

Antonio Vivaldi (1678—1741):

Aaria Gelosia, tu già rendi l'alma mia oopperasta Otho huvilassaan RV 729

Su
18.7.

39. Kuhmo-talo 21.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Sinfonia nro 7 A-duuri op. 92 (1811-12; säveltäjän sovitus jousikvintetille)

Ti
20.7.

40. Kuhmon kirkko 11.00

Gija Kancheli (1935—2019):

Night Prayers (Yörukouksia) teoksesta Life Without Christmas (Elämä ilman joulua) jousikvartetille ja ääninauhalle (1992)

Ke
21.7.

49. Kuhmo-talo 15.00

Nikolaos Halikiopoulos Mantzaros (1795—1872):

Johdanto ja Tarantella sinfoniasta nro 1 "Di Genere Orientale"

Pe
23.7.

Hyoung-Joon Jo

5. Kuhmo-talo 15.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Já no quiero embarcarme (En halua lähteä, Iberia) WoO 158a/11 kok. 23 Songs of Various Nationalities (1816)

Ma
12.7.

5. Kuhmo-talo 15.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Tiranilla Española (Espanjalainen Tiranilla, Espanja) WoO 158a/21 kok. 23 laulua eri kansallisuuksista (1816)

Ma
12.7.

25. Kuhmo-talo 15.00

Georges Onslow (1784—1853):

Jousikvintetto nro 15 c-molli op. 38 "De la Balle" (1830)

La
17.7.

37. Kuhmo-talo 15.00

Pjotr Tšaikovski (1840—1893):

Souvenir de Florence (Muistoja Firenzestä) d-molli op. 70 (1890)

Ti
20.7.

49. Kuhmo-talo 15.00

Nikolaos Halikiopoulos Mantzaros (1795—1872):

Johdanto ja Tarantella sinfoniasta nro 1 "Di Genere Orientale"

Pe
23.7.