Abel Quartet

Abel Quartet

Hye Jin Kim, viulu Soo-Hyun Park, viulu Harim Choi, alttoviulu Hyoung-Joon Jo, sello Vuonna 2013 perustettu Abel-kvartetti on opiskellut Christoph Poppenin ja Hariolf Schlichtigin ohjauksessa Münchenissä ja Rainer Schmidtin opissa Baselissa. Yhtye on menestynyt monissa kamarimusiikkikilpailuissa ja saavutti ensimmäisen sijan kansainvälisessä Joseph Haydn -kilpailussa Wienissä 2015 ja toisen sijan Lyonin ja August Everdingin kansainvälisissä kilpailuissa 2015 ja 2014. Vuonna 2016 yhtye voitti Sylvia-kilpailun Etelä-Koreassa ja sijoittui kolmanneksi Geneven kansainvälisessä musiikkikilpailussa. Perustamisestaan lähtien Abel-kvartetti on konsertoinut aktiivisesti, mm. Dresdenissä, Wörthseessa, Lontoossa, Pariisissa ja eri puolilla Koreaa. Yhtye on kutsuttu Italian Cassalmaggioren musiikkifestivaalin ja Sveitsin Luganon Ticino Musica -festivaalin residenssikvartetiksi. Baijerin radio on lähettänyt Abel-kvartetin Days of Chamber Music -festivaalilla taltioidun konsertin, ja kvartetti on esiintynyt myös osana Heidelbergin kevät -festivaalia järjestettävällä Heidelbergin jousikvartettifestivaalilla. Abel-kvartetti on saanut opastusta monien maailman johtavien jousikvartettien, mm. Artis-, Artemis-, Alban Berg-, Danel-, Kuss-, Apollon Musagète-, Talich-, Carmina- ja Casals-kvartettien soittajilta. Abel-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian jäsen.

Esitykset

Modulor-kvartetti

Ke
15.7.

György Kurtág (1926):

Hommage à Mihály András, 12 Microludes op. 13 jousikvartetille (1977)

Ke
15.7.

George Crumb (1929—2022):

Black Angels jousikvartetille (1970)

To
23.7.

Benjamin Britten (1913—1976):

Jousikvartetto nro 2 C-duuri op. 36 (1945)

To
23.7.

Johannes Brahms (1833—1897):

Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 111 (1890)

Pe
24.7.

W. A. Mozart (1756—1791):

Jousikvartetto nro 19 C-duuri KV 465 "Dissonanssi" (1785)