
Artturi Aalto
Artturi Aalto aloitti sellonsoiton opiskelun vuonna 2006 Espoon musiikkiopistossa Jan Cibulkan johdolla, jonka jälkeen hän siirtyi Tuija Vainion oppilaaksi. Vuodesta 2013 lähtien hän on opiskellut Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Timo Hanhisen johdolla, ja aloitti opintonsa Marko Ylösen oppilaana 2018 syksyllä.
Aalto on osallistunut monille mestarikursseille opettajinaan mm. Ivan Monighetti, Ola Karlsson, Vladimir Perlin, Arto Noras, Jian Wang, Marko Ylönen, Frans Helmerson sekä Andreas Brantelid. Kamarimusiikkiopetusta Aalto on saanut mm. Marko Ylöseltä, Paavo Pohjolalta, Paavali Jumppaselta, Konstantin Boginolta, Menahem Pressleriltä, Ivry Gitlikseltä ja Leonid Kerbeliltä.
Artturi Aalto on esiintynyt mm. Tapiolan nuorten sinfonikkojen solistina Jan Söderblomin sekä Erkki Lasonpalon johdolla, Tapiola Sinfoniettan solistina Pekka Kuusiston johdolla, Turun soitannollisen seuran orkesterin solistina Klaus Mäkelän johdolla sekä RSO:n solistina Hannu Linnun johdolla. Hän on myös soittanut mm. Sibafestilla, Kamarikesä-festivaaleilla, VocalEspoo-festivaaleilla ja Naantalin musiikkijuhlilla. Lisäksi Aalto on esiintynyt soolomuusikkona Suomen Kansallisteatterin produktiossa Kuolema Venetsiassa yhdessä näyttelijöiden Jukka Puotilan ja Jukka-Pekka Palon kanssa.
Vuonna 2013 hän sai 3. palkinnon Tallinn Young Musician Contest-kilpailuissa, saavutti finaalipaikan Janne-solistikilpailussa vuonna 2015 sekä sai 4. palkinnon Turun sellokilpailuissa vuonna 2018. Aalto on konsertoinut kamarimuusikkona sekä solistina mm. Tartossa, Velenjessä, Brysselissä sekä Varsovassa ja hän on esiintynyt tunnettujen muusikoiden mm. Minna Pensolan, Antti Tikkasen, Sergey Malovin, Jonathan Roozemanin ja Jerome Pernoon kanssa kamarimuusikkona.
Aallolla on käytössään OP Ryhmän Taidesäätiön omistama Nicolas Lupot-sello vuodelta 1795.
Esitykset
13.7.
Grażyna Bacewicz (1909—1969):
Kvartetto neljälle sellolle (1964)
14.7.
Frank Zappa (1940—1993):
Why does it hurt when I pee? (Miksi sattuu, kun pissaan?) (1978)
15.7.
Louise Farrenc (1804—1875):
Nonetto Es-duuri op. 38 (1849)
17.7.
Georg Friedrich Händel (1685—1759):
Huilukonsertto nro 3 g-molli HWV 287 (n. 1704–05)
17.7.
Osvaldo Golijov (1960):
Night Messengers teoksesta Falling Out of Time (2019, säveltäjän sovitus huilulle ja jousikvintetille)
18.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Pianokvintetto g-molli (1890)
- Tami Pohjola
- Albert Sahlström
- Rumen Cvetkov
- Artturi Aalto
- Paavali Jumppanen
18.7.
Leevi Madetoja (1887—1947):
Lyyrinen sarja op. 51 sellolle ja pianolle (1922)
20.7.
Helena Winkelman (1974):
At Ease… bird on a slope, Non perpetuum mobile ja Rondo in presence of fleas: a manic scratching miniature jousikvartetosta nro 2 "Papa Haydn's Parrot" (2016)
21.7.
Charlotte Bray (1982):
Perseus sellolle ja pianolle (2015)
21.7.
Johannes Brahms (1833—1897):
Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 111 (1890)
- Siljamari Heikinheimo
- Sini Simonen
- Yuval Gotlibovich
- Hanna Pakkala
- Artturi Aalto
21.7.
Amy Beach (1867—1944):
Pianokvintetto fis-molli op. 67 (1907)
- Jeremy Lap Hei Hao
- Aino Yamaguchi
- Ingrid Odé
- Artturi Aalto
- Paavali Jumppanen
21.7.
Olli Mustonen (1967):
Nonetto II (2000)
22.7.