Photo: Maarit Kytöharju

Ilkka Puputti

llkka Puputti on soittanut vuodesta 2022 lähtien päätyökseen Sinfonia Lahden käyrätorven äänenjohtajana. Aiemmin hän toimi vuosikymmenen samassa tehtävässä Lapin kamariorkesterissa Rovaniemellä. Orkesteritöiden ohessa Puputti on ahkera kamarimuusikko, uusien sävellysten tilaaja ja esittäjä sekä musiikin alan järjestö- ja luottamustoimija.

Puputti on esiintynyt solistisissa tehtävissä muun muassa Sinfonia Lahden, Helsingin kaupunginorkesterin, Lapin kamariorkesterin ja Pietarin Akateemisen Filharmonian kanssa, ja vierailevana äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin
konserteissa. Kamarimuusikkona hän on toiminut lukuisilla festivaaleilla kotimaan lisäksi mm. Kanadassa, Kiinassa, Itävallassa, Unkarissa, Britanniassa, Romaniassa, Tanskassa ja Färsaarilla. Rovaniemellä asuessaan hän toimi myös käyrätorven tuntiopettajana Lapin musiikkiopistossa.

Ilkka Puputin Taiteen edistämiskeskuksen tuella tilaaman Kalevi Ahon Käyrätorvikvinteton levytys ilmestyi keväällä 2024. Klassisen musiikin rajojen ulkopuolella hyvin viihtyvän Ilkan soittoa voi kuulla myös kotimaisten viihdeartistien keikoilla, elokuvien soundtrackeilla, teatterimontussa ja MTV3:n Hockey Night -tunnusmusiikissa. Jos seuraava harjoitus Kuhmon kesässä ei paina päälle, hän ottaa mielellään kanssasi erän shakkia.

Esitykset

Su
12.7.

Camille Saint-Saëns (1835—1921):

Andante Es-duuri käyrätorvelle ja uruille (1853 tai aikaisemmin)

To
16.7.

Olivier Messiaen (1908—1992):

Appel interstellaire (Tähtienvälinen kutsu) teoksesta Des canyons aux étoiles (Kanjoneista tähtiin) (1971–74)

Pe
17.7.

W. A. Mozart (1756—1791):

Käyrätorvikvintetto Es-duuri KV 407 (1782)

Su
19.7.

Johannes Brahms (1833—1897):

Trio Es-duuri op. 40 viululle, käyrätorvelle ja pianolle (1865)