Photo: Stella Reismaa

Osmo Tapio Räihälä

”Kuulen värejä, muotoja ja tekstuureja. Näen ääniä, sointeja, rytmejä. Kun näen vaikuttavan taulun tai veistoksen, kuulen sen soinnin ja muodon. Kun kuuntelen vaikuttavaa musiikkia, se muuttuu mielessäni kuviksi.

Kun alan säveltää uutta teosta, ajattelen aina ensin värejä, muotoja ja tekstuureja. Vasta kun alan kirjoittaa niitä, ne muuttuvat nuoteiksi, tauoiksi ja rytmeiksi.

Musiikkini kuvaa erilaisia asioita, mutten osaa kertoa mitä ne ovat – jokainen kuulija kokee musiikin omalla tavallaan. Yksi on kuitenkin varmaa: musiikkiani ei voi kuvailla pelkillä sanoilla. Se on kuultava.”

Osmo Tapio Räihälä on taidemusiikin säveltäjä. Hänen tuotantonsa on painottunut soitinmusiikkiin: siihen sisältyy lukuisia teoksia sinfoniaorkesterille, konserttoja, kamarimusiikkia ja sooloteoksia. Vuonna 1998 perustettiin hänen aloitteestaan Uusinta Ensemble, joka on kantaesittänyt monia hänen teoksiaan. Hänen musiikkiaan ovat tilanneet ja/tai kantaesittäneet mm. Radion sinfoniaorkesteri, Gewandhaus, London Sinfonietta, Moscow Contemporary Music Ensemble, Nuova consonanza, Virtuosi di Kuhmo, Helsingin kamarikuoro, useimmat suomalaiset orkesterit, lukuisat festivaalit ja muusikot – mutta tärkein esitys on aina seuraava. Hänen musiikkinsa kustantaa ja julkaisee Sikorski Musikverlag.

Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut