Rumen Cvetkov

Rumen Cvetkov

Rumen Cvetkov soitti soolodebyyttinsä jo kahdeksanvuotiaana ja on sen jälkeen esiintynyt lähes 40 maassa neljällä eri mantereella. Hänestä on kehkeytynyt suosittu solisti, resitaalisoittaja ja kamarimuusikko, jolle useat maailmankuulut esiintymislavat Berliinin Filharmonikkojen salista, New Yorkin Carnegie Halliin, sieltä Pallacio de Bellas Artes -saliin Mexico Cityssä ja Mozarteumiin Salzburgissa ovat tulleet tutuiksi. Hän on esiintynyt monilla festivaaleilla, kuten Israelissa Punaisen meren festivaalilla ja Ascoli Piceno -festivaalilla Italiassa. Cvetkov on ollut vieraileva artisti Van Cliburn Instituutissa ja opettanut Texas Chamber Music Round Up -musiikkikursseilla Fort Worthissa Texasissa. Hän käy opettamassa mestarikursseja USAssa, Euroopassa ja Aasiassa. Intohimoisena kamarimuusikkona Rumen Cvetkov on musisoinut merkittävien taiteilijoiden kanssa, joihin kuuluvat mm. Ida Haendel, Christian Tetzlaff, Vladimir Mendelssohn ja Kronos-kvartetti. Vuodesta 2017 hän on toiminut espanjalaisen MurciArt Musiikkifestivaalin perustajajäsenenä ja taiteellisena johtajana Placido Domingon kanssa. 2012 Zubin Mehta kutsui Cvetkovin sooloaltistiksi Valenciassa Espanjassa toimivan Kuninkaallisen oopperatalon "Kuningatar Sofia" -orkesteriin. Hän soittaa vierailevana sooloaltistina säännöllisesti eri orkestereissa, kuten Tonhalle Zürich -orkesterissa, Mannheim Filharmoniassa ja Dallasin Kamariorkesterissa. Näissä orkestereissa hän on soittanut mm. Kent Naganon, Zubin Mehtan, Alan Gilbertin sekä Robert Trevionon johdolla. Hän on perustanut Mediterranean Soloists -nimisen orkesterin ja toimii myös sen taiteellisena johtajana. Rumen Cvetkov opettaa mielellään ja hänellä on professuuri esim. Fontyn Konservatoriossa Hollannissa ja Uuden Bulgarian Yliopistossa Sofiassa Bulgariassa. Cvetkov itse opiskeli Schmuel Ashkenasin, Georgy Naidenovin ja Vladimir Mendelssohnin oppilaana. Cvetkovilla on soitettavanaan useampi harvinainen alttoviulu, mm. Simon Schodlerin (1785) soitin, lisänimeltään "Aika", ja Timofey Podgornyn rakentama moderni soitin, lisänimeltään "Runoilija".

Esitykset