2000-luku

KUHMON KAMARIMUSIIKKI 2000-LUVULLA

Taiteellisena johtajana vuonna 2000 Kuhmon Kamarimusiikin pitkäaikainen esiintyjä ja Kuhmon Virtuosien johtaja viulutaiteilija Peter Csaba, Seppo Kimasen sapattivuosi ja nimitys valtion taiteilijaprofessoriksi. 2001 festivaalin voimannäyte: 300 vuotta eurooppalaista kamarimusiikkia. Konsertteja, taiteilijoita ennätysmäärä. Loistavaa taidetta! Raamit natisten, yleisönkin uuvuttaen historiaan… Eteenpäin kamarimusiikin voimaan luottaen!

2000

Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja oli viulutaiteilija Peter Csaba, kun Seppo Kimanen vietti sapattivuottaan. 31. Kamarimusiikin teemoja olivat Ludwig van Beethoven, jonka lähes koko kamarimusiikkituotanto kuultiin kahden viikon aikana, vuosituhannen vaihteen säveltäjät, romanttinen trio ja jousikvintetot. Festivaalilla muistettiin myös juhlavuottaan viettävää Johann Sebastian Bachia.

”Kun ensimmäistä kertaa tekee tällaista festivaalia, ei ole oikeastaan minkäänlaisia konkreettisia ennakko-odotuksia”, totesi Peter Csaba. ”Piti vain kuvitella kuinka kaikki sujuisi. Mielestäni kokonaisuudesta tuli onnistunut ja sellainen, jota toivoin.”

”Vuosi Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana on ollut merkittävä kokemus ja palaan mielelläni Kuhmoon seuraavan kerran ’tavallisena’ taiteilijana. Tämä kokemus ei ole toisaalta muuttanut minua mitenkään ja toisaalta paljonkin; nyt näen monet asiat uudella tavalla.”

Sää suosi juhlia parhaalla mahdollisella tavalla: Kuhmossa nautittiin auringonpaisteesta ja ensimmäinen viikko kovasta helteestä – lähiseutua runnoneet myrskytkin ohittivat Kuhmon keskustan parinkymmenen kilometrin päästä.

Kamarimusiikkiyleisö pääsi kuulemaan ensimmäistä kertaa Kuhmon kirkon uusia urkuja Kalevi Kiviniemen konsertissa.

Tilausteoksina kuultiin Kalevi Ahon huilukvintetto, jonka esittävät Mikael Helasvuo ja Lahden kamarimusiikkiseuran kvartetti sekä Jukka Tiensuun teos soolocembalolle säveltäjän itsensä esittämänä.

Perinteiset lauantai-iltojen maratonkonsertit Kamarimusiikin huuma, jonka Peter Csaba juonsi Kalevi Ahon kanssa sekä iltamat, jonka isäntänä Csaban kanssa oli Lasse Pöysti. Juhlilla kuultiin japanilaista musiikkia esittäjänään Marie Okabe -trio sekä juutalaista klezmer-musiikkia suomalaisen Doina Klezmer -yhtyeen esittämänä.

Salakamarin ”Vapaat kädet” -ohjelmassa taiteilijat saivat, yhdessä kenen kanssa tahansa, esittää mitä halusivat ja kertoa musiikistaan yleisölle. Salakamarin taiteilijoina esittäytyivät Ralf Gothoni, Christoph Henkel ja Frans Helmerson, Vladimir Mendelssohn ja Eduard Brunner.

Kesän uusia taiteilijanimiä olivat mm. tenori Neil Mackie, viulistit Michiko Kamiya ja Vilmos Szabadi, alttoviulisti Tasso Adamopoulos, sellistit Lluis Claret ja Zvi Plesser, kontrabasisti Panu Pärssinen, pianistit Pierre-Laurent Aimard, Martá Gulyás, Håvard Gimse, Kevin Kenner ja Wu Han, oboisti Aisling Casey, huilisti Janne Thomsen, käyrätorvensoittaja Hervé Joulain, harmonikansoittaja James Crabb sekä
Brentano-, Dante-, Jerusalem- ja Ysaÿe-jousikvartetit.

Kuhmo-talon aulassa oli esillä Osmo Rauhalan näyttely ja Kamarimusiikkikeskuksessa ”Loimi, lanka ja särkynyt sydän” – Ariadna Donnerin kuvakudoksia ja grafiikkaa.

Tapahtuman taiteellinen taso oli korkea ja sen kävijämäärä nousi lähes 42 000:een, joka oli sama kuin edellisten vuosien keskimäärä. Tilaisuuksia oli päivittäin yksi vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

2001

Kuhmon 32. Kamarimusiikki esitteli 300 vuotta eurooppalaista kamarimusiikkia 1700-luvulta nykypäivään keskimäärin 20 vuoden päiväannoksina. Taiteellinen johtaja Seppo Kimanen oli palannut sapattivapaaltaan ja koonnut kahden viikon ajalle 104 konsertin kokonaisuuden, jossa edettiin lähes kronologisesti J. S. Bachista Arvo Pärtiin. Festivaalia saatiin viettää onnellisten tähtien alla – kaikilta ohjelmarakennetta muuttavilta peruutuksilta vältyttiin, säät suosivat ja järjestelyt toimivat hyvin.

Kimanen oli luonut festivaalista laajemman kuin mistään aiemmasta – musiikillinen aikamatka oli kaikkien aikojen voimainponnistus. Teoksia oli lähes 400, yksittäisiä esiintyjiä 80 ja yhtyeitä 20 eli mukana oli kaikkiaan parisen sataa muusikkoa. Konsertteja oli päivittäin seitsemän – päivän viimeinen konsertti alkoi klo 23.

Kesän ohjelma oli niin suuri voimainponnistus, ettei Kimanen usko enää moiseen koskaan ryhtyvänsä. ”Sapattivuosi vei ojasta allikkoon”, Kimanen naurahtaa. ”Sen aikana syntyi illuusio, että ihmisellä on rajattomasti aikaa ja voimavaroja.”

Kamarimusiikista tunnetaan parhaiten wieniläis-klassinen kausi, joka näkyi myös lippujen kysynnässä. Ohjelmassa oli useita 1700-luvun teosharvinaisuuksia, joista muutamat saivat Suomen ensiesityksensä todennäköisesti vasta nyt. Jo nuottien etsiminen mm. Franz Xavier Richterin (1709–1789) jousikvartetto C-duuriin sekä Giovanni Battista Pergolesin (1710–1736) kantaattiin op. 2/2 vei kuukausia.

Nykymusiikki painottui festivaalin päätöspäiviin. Kantaesityksiä kuultiin viisi: Kuhmon Kamarimusiikin tilausteokset Paavo Heiniseltä, Mikko Heiniöltä ja Einojuhani Rautavaaralta sekä Trio Fratresin tilaamat teokset harmonikkatriolle Tuomas Kanteliselta ja Pehr Henrik Nordgrenilta.

Kuhmon ensikertalaisia taiteilijoita olivat mm. tenori Peter Schreier, arvostettu Bach-tulkitsija, pianisti Angela Hewitt sekä viulisti Mark Lubotski ja nuoret suomalaiset laulajat Mari Palo, Helena Juntunen ja Topi Lehtipuu.

Jousikvartetot olivat näyttävästi esillä. Mukana olivat 55 vuotta esiintynyt Borodin-kvartetti sekä juuri huippu-uraa aloitteleva nuori unkarilainen Auer-kvartetti. Juhlilla kuultiin kuutta jousikvartettia, mm. saksalaisia Mandelring- ja Vogler-kvartettia, englantilaista vanhan musiikin huippukokoonpanoa Florilegiumia sekä kanadalaista Gryphon-pianotrioa.

Festivaalin taiteilijakunnan nuorennusleikkaus näkyi tänä kesänä selvästi. Paitsi että yksi Kuhmon Kamarimusiikin tavoitteista on tuoda esille nuoria taiteilijoita myös lahjakkuuksien tarjonta on laajentunut valtavasti: Kuhmon musiikkikurssilaisten ja taiteilijoiden tasoero on kaventunut entisestään, sillä parhaimmat kurssilaiset ovat lähes Kamarimusiikin taiteilijoiden veroisia.

Perukkakonsertti järjestettiin syrjemmässä kuin koskaan: Elimyssalon luonnonsuojelualueelle Levävaaran taloon vei polku pitkospuiden kautta. Auer-kvartetti varustettiin konserttiinsa kumisaappain.

Kamarimusiikin korsikalainen sivuteema konsertteineen ja ruokailtoineen oli menestys ja alkusoitto ensikesän välimerelliselle teemalle. Perinteistä korsikalaista laulumusiikkia esitti A filetta -ryhmä Kuhmon kirkossa. Toinen yöllisten kirkkokonserttien erikoisuus ja myös suurmenestys oli Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin ja Battalian esittämä Biberin Mysteerisonaattien kolmen konsertin sarja.

Kuhmo-talon aulassa esittäytyi suomalaisen valokuvauksen grand old man, Caj Bremer, näyttelyllään Kauniit ja rohkeat.

Kävijöitä oli tänä kesänä lähes 42 000. ”Taloudellinen tilanne on tiukka”, kertoo toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen. ”Organisaation kypsyys tuli todettua kaikkien aikojen laajimmalla tapahtumalla ja kaikki tilaisuudet pystyttiin viemään läpi ilman ongelmia.” Tapahtuman budjetti oli viisi miljoonaa markkaa.

2002

Kuhmon Kamarimusiikki palasi 33. juhlakesänään entisiin mittoihinsa edellisen kesän voimainponnistuksen jälkeen. Ohjelmisto oli rytmitetty jälleen uuden ja vanhan musiikin vuoropuheluksi. Kesän kolme pääteemaa olivat Wien, Välimeri ja Venäjä, joiden ympärille taiteellinen johtaja Seppo Kimanen oli koonnut kahden viikon ajalle 83 konserttia. Tapahtuma järjestettiin 14.–28.7.2002.

Kuhmon Kamarimusiikin kolme teemaa loivat tyylien, sointivärien, aikakausien ja laadukkaiden teosten ilotulituksen. Wien ja wieniläiset Franz Schubert ja Johannes Brahms muodostivat kamarimusiikkijuhlan punaisen langan. Heidän ympärilleen kutoutui espanjalaisen musiikin kirjo aina 1500-luvulta nykypäivään, italialainen barokki ja romantiikka sekä monipuolinen valikoima Venäjän johtavia kamarimusiikin säveltäjiä. Keskeisten venäläisten romantikkojen, kuten Pjotr Tšaikovskin lisäksi esillä oli monipuolinen kooste venäläistä musiikkia tsaarin hovista aina Dmitri Šostakovitšiin.

Uusin suomalainen musiikki oli esillä Suomen Säveltäjät ry:n järjestämässä Uussävel-sävellyskilpailussa. Voittaja selvisi toisena perjantai-iltana yleisöäänestyksessä, jossa teosten nimet ja kuusi finaaliin päässyttä säveltäjää oli tiedossa mutta ei se kuka kunkin teoksen on säveltänyt. Finaali kuultiin Kuhmo-talossa sekä suorana lähetyksenä Radio Ylen Ykkösessä. Yleisö pääsi äänestämään suosikkinsa salissa lappuäänestyksellä sekä radiokuulijat tekstiäänestyksessä. Sävellyskilpailun voitti Seppo Pohjola teoksellaan New York New York. Seuraaville sijoille tulivat Jorma Härkösen Visions Invisibles (2.), Tapio Tuomelan Juoigga! (3.), Juha Leinosen Foga (4.), Uljas Pulkkisin Djinni (5.) ja Pertti Jalavan Spiraali (6.). Palkintosumma (EUR 8 400) jaettiin teosten kesken niiden saaman äänimäärän mukaisesti.

Ajallisesti toista laitaa edusti harvinainen espanjalainen kamariooppera La púrpura de la rosa (1701), jonka Andrew Lawrence-King joukkoineen esitti konserttiversiona.

Jousikvartetteja oli Kuhmon Kamarimusiikissa peräti kahdeksan. Legendaarisen Borodin-kvartetin lisäksi saapuivat Chilingirian-kvartetti Englannista sekä Sleesia-kvartetti Puolasta. Uusia tuttavuuksia olivat nuorten venäläisten Dominant-kvartetti Moskovasta ja Utrecht-kvartetti Hollannista. Suomea edustivat Jean Sibelius-, Tempera- ja Uusi Helsinki -kvartetit.

Kuhmon Kamarimusiikin uudet aluevaltaukset tulivat Espanjasta, Marokosta ja Venäjältä. A cappella -lauluyhtyeitä oli mukana La Colombina, josta tuli yksi tapahtuman suursuosikeista sekä Musica Reservata de Barcelona, jotka keskittyvät espanjalaiseen vanhaan musiikkiin. Efim Jourist -tangoyhtye toi Kamarimusiikkiin kuultavaksi venäläisiä tangoja – välimerellisen tuulahduksen arabikulttuurista toivat puolestaan marokkolaiset Lmaalem Brahim -gnawayhtye sekä laulajatar Karima Skalli ja hänen luutistisäestäjänsä Azeddine Montassere.

Nelikätinen pianomusiikki muodosti yhden kiinteän kokonaisuuden. Sitä esittivät Itävallassa suositut Kutrowatz-pianoduon veljekset sekä turkkilaiset Önderin sisarukset. Yhdessä musisoivat perheenjäsenet olivat näyttävästi esillä juhlilla muutenkin: Natalia Gutman soitti poikansa Svjatoslav Morozin kanssa, Borodinin-kvartetin sellisti Valentin Berlinsky yhdessä tyttärensä Ludmila Berlinskajan kanssa ja yhdessä kuultiin myös sisaruksia Anna ja Alexander Gebertiä.

Festivaalin taiteilijakunnan ensikertalaisia olivat mm. Boris Berezovski, Roberto Prosseda ja Dmitri Vinnik. Viulisteista Kuhmoon saapuivat ensikertalaisina mm. Indianapolisin viulukilpailun voittaja Judith Ingolfsson sekä Svetlin Roussev. Mukana oli myös mm. säveltäjänäkin esittäytynyt Sonia Wieder-Atherton. Tuttuun tapaan Virtuosi di Kuhmo esiintyy Kuhmon Kamarimusiikissa Peter Csaban johdolla.

Kuhmon Kamarimusiikin nousevia suomalaisia taiteilijoita edustivat mm. Lappeenrannan laulukilpailun tuore voittaja, Arttu Kataja sekä Herman Wallén, molemmat Kuhmon ensikertalaisia.

Ensikertalaisista löytyi myös ranskalainen tähtioboisti François Leleux.

Kävijämäärästä nousi 41 000:een. ”Yleisömäärästä päätellen viesti näyttää olevan se, että takaisin tullaan ensi kesänä. Aito innostus on ollut esillä selvästi ja voin katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti”, taiteellinen johtaja Seppo Kimanen sanoo.

Kuhmon Kamarimusiikin selkein uudistus oli nähtävissä musiikkikursseilla, joilla saatiin pystyyn useita kamariyhtyeitä. Uusi taiteellinen johtaja Junio Kimanen tarttui kurssien alkuperäiseen ideaan ja korosti nimen omaan kamarimusiikkikokoonpanojen osuutta.

Musiikkikurssin Kees Wiebenga -stipendi luovutettiin The-Quartett-kokoonpanolle sekä Prima vista -työpajan Mendelssohnin okteton esittäjille, joita ohjasi Anna Gebert. Tuhannen euron stipendi jaettiin Päivän inspiraatiot -oppilaskonsertin yhteydessä. Raati, johon kuuluivat Junio Kimanen, Grazyna Zerenska-Gebert ja Yrjö Manninen, kuunteli kaikki oppilaskonserttien kamarimusiikkiesitykset ja valitsi mielestään parhaan kurssille yhtyeenä osallistuneista sekä kurssin aikana perustetuista uusista yhtyeistä. Stipendi jaettiin ensimmäistä kertaa.

Myös yleisö löysi ilahduttavasti musiikkikurssilaisten Työpajakonsertit ja Päivän inspiraatiot.

Ennätysmäärä ohjelmaa tehtiin kansainväliseen tv-levitykseen. Japanilainen Fuji-televisio teki Kuhmosta ohjelman, jonka se esittää alkusyksyllä prime time –aikaan suositussa ”Uskomattomia tapahtumia” –sarjassaan. Festivaalia dokumentoi myös arvostettu kulttuuriohjelmien tuottaja Reiner Moritz, jonka RM Associates –yhtiö taltioi Borodin-kvartetin kaikki Kuhmossa esittämät Tšaikovskin ja Šostakovitšin kvartetot samoin kuin viulisti Elisabeth Batiashvilin ja pianisti Pierre-Laurent Aimardin esittämät Brahmsin teokset. Lisäksi se teki tunnin ohjelman itse tapahtumasta. Viime vuonna aloitettu yhteistyö suomalaisen Filmikonttorin kanssa jatkui tänä kesänä.

Myös Yleisradio oli mukana festivaaleilla: Belaieffin salongissa -konsertti lähetettiin suorana BBC:llä ja Yleisradio nauhoitti kolme konserttia.

Perukkakonsertit järjestettiin Nivan kylällä Niva-talossa (Sleesia-kvartetti) sekä Elimyssalon luonnonsuojelualueella Levävaaran talossa (Ensemble Capriccio), jonne vie polku perille pitkospuiden kautta.

Talkoolaisille lahjoitettiin kaksi Japanin-matkaa, jotka arvottiin Kontion koulun kahviossa työskennelleille Elina Pyykköselle ja Marja-Stiina Suihkolle. Molemmat asuvat Kuhmossa. Matkat lahjoitti Yoshiko Arain vanhemmat, Akiko ja Kiyomasa Arai.

Kuhmo-talon aulassa oli esillä suomalaista nykytaidetta OKO:n Taidesäätiön kokoelmasta.

Sää oli varsin vaihtelevainen, kovasta helteestä muutaman päivän sateisiin. Mutta vaikka huumapäivänä satoi koko päivän, selkeni sää hienoon ilta-aurinkoon Huuman ensimmäiseen taukoon mennessä. Ja kirkkokonsertista ehti kuivana Amatiin ennen seuraavaa sadetta.

Kamarimusiikkijuhlien budjetti vuonna 2002 oli 800 000 euroa.

2003

Kuhmon Kamarimusiikki avasi 34. kesänään yhteyden kamarimusiikin ja tanssin välille. Juhlilla nähtiin Tero Saarinen Companyn Petrushka, jonka TV1 lähetti suorana, sekä Tiina Lindforsin oma koreografia John Cagen teokseen Four Walls. Festivaalin teemoja olivat W. A. Mozartin kamarimusiikki sekä Franz Lisztin, Robert Schumannin ja Frédéric Chopinin pianomusiikki ja 1900-luvun alun ranskalainen pianomusiikki Erik Satie tärkeimpänä. Taiteilijoissa oli ennätysmäärä pianisteja ja jousikvartetit olivat kuuluvasti esillä. Tapahtuma järjestettiin 13.-27.7.2003.

Ennen tapahtumaa saatiin Financial Times -lehdestä lukea Andrew Clarkin listanneen Kuhmon Kamarimusiikin neljän mainitsemisen arvoisen musiikkijuhlan joukkoon Drottningholmin, Aix-en-Procvencen ja Santa Fen rinnalle.

Kesän kantaesityksinä ja tilausteoksina kuultiin Paavo Heinisen pianotrio ja Pehr Henrik Nordgrenin klarinettikvartetto. Kaikkiaan Kuhmon Kamarimusiikissa on esitetty jo noin 60 tilaussävellystä.

Intiasta juhlille saapui islamilaista dhrupad-lauluperinnettä vaaliva Wasifuddin Dagarin perheyhtye ja Marokosta Mohamed Briouel -yhtye, joka esitti klassista maurilais-andalusialaista musiikkia. Klezmer-musiikkia soittava Giora Feidman -kvartetti vieraili Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Huumassa koko yleisö intoutui hyräilemään improvisaation pohjaksi sävelmää ”On suuri sun rantas autius”. Iltamien sijaan toisena viikonloppuna järjestettiin TangoKlezmer-konsertti Kontion koululla ja Kuhmo-talossa Mozart-maraton, jonka jälkeen klo 22.30 kirkossa esitettiin vielä säveltäjämestarin Requiem. Andres Mustosen johtama teos toteutettiin kamariversiona, jossa laulusolistit esittivät kuoro-osuudet.

Kuhmon Kamarimusiikin ensikertalaisia olivat mm. pianistit Bruce Brubaker, Andrew Russo, Jean Dubé sekä Pierre Mancinelli, sellisti David Geringas ja klarinetisti Ronald van Spaendonck. Uusi tuttavuus oli myös Jean Paul –pianotrio.

Muita pienyhtyeitä juhlilla olivat Meta4, Danel-kvartetti, Endellion-kvartetti ja Uusi Helsinki -kvartetti sekä Gryphon-trio. Laajempina kokoonpanoina esiintyivät Avanti! samoin kuin Virtuosi di Kuhmo, joka päätti Kuhmon 34. Kamarimusiikin Peter Csaban johdolla solistinaan Natalia Gutman.

Gergely Bogányi joutui sairauden takia perumaan tulonsa ja hänen tilalleen saatiin resitaaliin pikavierailulle Antti Siirala.

Osaamiskeskus Virtuosin viime vuonna käynnistämä Melartin-projekti jatkui juhlilla, kun Melartin-kvartetti ja Meta4-kvartetti esittivät Erkki Melartinin neljä jousikvartettoa Lentiiran kirkossa. Teokset myös nauhoitettiin tapahtuman aikana. Kahdeksan kuukautta kestäneen projektin aikana lähes unohduksiin jääneet teokset saatettiin esitys- ja levytyskuntoon.

YLE Radio 1 nauhoitti kuusi konserttia, joista yksi (nro 61) suorana.

Kuhmo-talon aulassa oli esillä Jorma Komulaisen valokuvanäyttely 1970-luvun kainuulaisista.

Kuhmon Kamarimusiikin uusin yhteistyökumppani Metsähallitus järjesti kaksi retkeä Huovisnäreikköön Sotkamoon kirjailija Veikko Huovisen teosten tapahtumapaikoille. Meta4-kvartetin soittamat perukkakonsertit järjestettiin retkien päätteeksi Jauhovaaran kämpällä. Retket varattiin loppuun parissa päivässä.

Kuhmon Kamarimusiikin festivaalikauppa ja -kahvio olivat ensimmäistä kertaa Kontion koulun ruokalan tiloissa. Aamuisin Amati-kahvilassa pidetyt Harry Halbreichin esittelyt päivän konserttiannista jouduttiin toisella viikolla siirtämään Salakamarin puolelle yleisöryntäyksen takia. Taiteilijoiden ja henkilökunnan ruokala siirrettiin puolestaan Tuupalan koululle.

Ensimmäistä kesää käytössä ollut internet-pohjainen lipunmyyntijärjestelmä toimi moitteettomasti.

Sää oli ennätyksellisen kaunis ja helteinen, kutakuinkin pakahduttava. Ukkonen pyöri juhla-alueella pariin otteeseen mutta vain kerran saatiin ihailla kunnon rankkasadetta. Kahteen viikkoon mahtui vain yksi pilvinen aamu. Brasiliasta saapunut pianisti Cristina Ortizkin vertasikin resitaalissaan kuumuuden olevan kuin hänen kotimaassaan.

Kävijämääräksi ennakoitiin 44 000.

Festivaalin budjetti vuonna 2003 oli 800 000 euroa.

2004

Kuhmon Kamarimusiikki teki 35-vuotisjuhlakesänään varsinaisen urakan esittelemällä kaikki Haydnin jousikvartetot. Peräti 69 teoksen esittämisestä vastasi 14 jousikvartettia, joka on ennätysmäärä kvartetteja tapahtuman historiassa. Estradilla kuultiin niin nuorta suomalaista Meta4-kvartettia kuin legendaarista 60-vuotiasta Borodin-kvartettia. Ensi vuonna yhteissoiton lopettava Lindsay-kvartetti soitti viimeisen konserttinsa toisena tiistaina täpötäydelle Lentua-salin yleisölle. Seppo Kimanen hyvästeli kokoonpanon komeilla saunavihdoilla seisomaan nousseen yleisömeren edessä. Perinteinen suomalainen saunapaketti tervoineen ja viinoinen ojenettiin kvartetille Salakamarilla. Vierailun yhteydessä tuotantoyhtiö RM Associates tallensi kvartetin esityksiä.

Haydnin lisäksi teemoja olivat Felix Mendelssohnin keskeinen kamarimusiikkituotanto sekä Yhdysvalloissa eläneet emigranttisäveltäjät.

Kesän kantaesityksinä kuultiin tilausteokset Jouni Kaipaiselta ja Tapio Tuomelalta. Kuhmon Kamarimusiikin 90 konsertissa esiintyi 170 taiteilijaa. Tapahtuma sijoittui aikaiseen vaiheeseen 11.-25.7.2004.

Jousikvarteteista ensivierailulle Kuhmoon saapuivat ranskalaiset Castagneri ja Diotima, itävaltalainen Aron ja saksalainen Rodin. Suomalaisista kvarteteista olivat mukana Uusi Helsinki-, Tempera-, Meta4- ja Jean Sibelius -kvartetit. Muita kvartetteja olivat mm. Petersen ja Georgia Saksasta, Danel Belgiasta, Auer Unkarista sekä Borodin ja Dominant Venäjältä.

Pianisteja oli mukana ennätyksellisen paljon eli 24. Heitä olivat mm. Daniel Blumenthal, Filippo Gamba, Stefan Litwin, Antti Siirala ja Lisa Smirnova. Laulajista ensikertalaisia Kuhmossa olivat Susan Narucki ja Gabriel Suovanen sekä kanadalainen Marie-Nicole Lemieux, joka hurmasi Kuhmon yleisön kontra-altollaaan.

Ennakkoon ilmoitetut György ja Marta Kurtágin vierailu sekä Arnold Schönbergin tyttären Nuria Schönberg-Nonon tulo peruuntuivat terveydellisistä syistä.

Loppuunmyytyjä konsertteja oli juhlien alkaessa viisi, kolme päivää myöhemmin neljätoista ja juhlien kuluessa aina enemmän. Viimeiseen viikonloppuun järjestettiin ylimääräinen konsertti suuren lippujenkysynnän takia. 35-vuotisjuhlakonsertti Kuhmo-talossa oli myyty etukäteen loppuun ja ylimääräinen ”Lavaleijonat Kontion koululla” -konsertti järjestettiin sen rinnakkaistapahtumaksi Kontion koululle.

Toisen festivaaliviikon uuteen Nuoret kamarimuusikot -konserttisarjaan oli valittu solistit hakemusten perusteella. Kaukaisimmat esiintyjät olivat New Yorkista ja Japanista. Sarjan tarkoitus on luoda lahjakkaille nuorille esiintymistilaisuuksia ja saattaa heidät yhteyteen tapahtumien järjestäjien kanssa. Sarjan 14 taiteilijasta osa osallistui Kuhmon Kamarimusiikin musiikkikurssille, jolla tänä kesänä oli kaikkiaan 121 opiskelijaa. Kurssin taiteellinen johtaja on Junio Kimanen.

Kuhmon Kamarimusiikin ohjelmassa oli perinteistä sardinialaista laulumusiikkia, jota esitti Tenores di Neoneli, sekä jazzvaikutteisia virsiä Perko­­-Pyysalo­­-Viinikainen-trion esittämänä.

Kuhmo-talon aulassa oli esillä graafikko Pekka Lehtisen suunnittelemia Kuhmon Kamarimusiikin julisteita vuosien varrelta, Salakamarissa puolestaan Stefan Bremerin näyttely ”Kuhmon lumo”. Kuhmo-talon ylälämpiössä oli esillä Kuhmon Kamarimusiikkiyhdistyksen lahjoituksena saama kalligrafi Shôka Zaitsun taideteos.

Kuhmon Kamarimusiikki alkoi kansainvälisen kamarimusiikkikilpailun finaalilla. Jousikvarteteille ja pianotrioille tarkoitetun kilpailun voitti Carducci-kvartetti, jonka jäsenet ovat Iso-Britanniasta ja Irlannista. Toiseksi tuli suomalainen UTA-kvartetti ja kolmanneksi niin ikään suomalainen Kamus-kvartetti. Kilpailun korkean tason takia tuomaristo päätti jakaa useita erikoispalkintoja. Erikoispalkinto parhaalle finaalista pudonneelle yhtyeelle annettiin puolalaiselle Royal-kvartetille. Kilpailun ensipalkinto oli 12 000 euroa, toinen 8 000 euroa, kolmas 4 000 euroa ja erikoispalkinto yhteensä 2 000 euroa. Palkinnot jakoi kulttuuriministeri Tanja Karpela.

Festivaalin ensimmäinen viikko oli erittäin sateinen. Pilvinen taivas ja aurinko ilmaantuivat Kuhmon taivaalle ensimmäisen viikonlopun alussa ja pysyivät seudulla koko toisen viikon.

Festivaalin budjetti oli 850 000 euroa. Yleisömääräksi saatiin 41 000.

2005

Kuhmon Kamarimusiikin kolme pääteemaa olivat tšekkiläinen musiikki barokista nykypäivään, Jean Sibeliuksen yksinlaulut sekä Luigi Boccherini. Kantaesityksen saivat Paavo Korpijaakon sekstetto Metamorfooseja harmonikalle, jousikvartetille ja kontrabassolle, joka oli festivaalin tilausteos, sekä Olli Mustosen kitarasonaatti ”Jehkin Iivana”. Kuhmon 36. Kamarimusiikki järjestettiin 17.–31.7.2005.

Professori Seppo Kimanen toimi nyt viimeistä kesää Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana ja jätti festivaalin seuraajalleen, Pariisin konservatorion kamarimusiikin professorille Vladimir Mendelssohnille. Kimanen siirtyi keväällä Suomen Lontoon Instituutin johtajaksi. ”Omasta mielestäni ennakkotoiveet ovat kaikki toteutuneet eikä enempää voisi toivoa. Koko festivaalista ja 35 vuodesta Kuhmossa jää hyvä mieli”, Kimanen totesi.

Tšekkiläisiä teoksia kuultiin yli sata, mm. merkittävältä nykysäveltäjältä Kryštof Mař;atkalta (s. 1972), joka saapui Kuhmoon toiselle viikolle. Australialaisia säveltäjiä edusti paikan päällä Andrew Ford.

Festivaalin ensikertalaisia olivat mezzosopraano Anne Sofie von Otter, puolalaissyntyinen tenori John Daszak ja kyproslainen baritoni Kyros Patsalides sekä baritoni Tommi Hakala, mezzosopraano Essi Luttinen ja sopraano Tiina Penttinen. Festivaalilla esiintyivät tuore Franz Liszt -kilpailun voittaja Yingdi Sun ja Kuningatar Elisabeth -pianokilpailun 2003 voittaja Severin von Eckardstein.

Viulisteista taiteilijakuntaan kuuluivat mm. Chloë Hanslip, Pekka Kuusisto, Kaija Saarikettu ja Hagai Shaham, ja sellisteistä Natalia Gutman, joka esitti kaikki Bachin soolosellosarjat. Festivaalilla esiintyivät myös mm. Mika Väyrynen, harmonikka, ja Ismo Eskelinen, kitara.

Jousikvartetteja festivaalilla oli yksitoista: Ardeo-, Danel-, Dante-, Emperor-, Mozarteum- ja Utrecht-kvartetit sekä suomalaiset Kamus-, Meta4-, Jean Sibelius- ja Uusi Helsinki -kvartetit. Australialainen Goldner-kvartetti soitti keskeisten australialaisten nykysäveltäjien teoksia. Lisäksi festivaalilla esiintyivät Virtuosi di Kuhmo, nyt ensimmäistä kertaa Okko Kamun johdolla, sekä barokkiyhtyeet The Brook Street Band ja Capella Apollinis. Puhallinkvintettejä Kuhmon Kamarimusiikissa on mukana kolme: Ma’alot-kvintetti, Phoenix-puhallinkvintetti ja Arktinen Hysteria. Festivaalin päätti Kuhmon kirkossa lauluyhtye Lumen Valo.

Viime hetken muutoksia aiheuttivat sellisti Christian Poltéran jääminen pois festivaalilta. Hänen tilallaan esiintyi eri taiteilijoita. Kirsi Tiihosen sairastuttua tilalle saatiin nopealla varoitusajalla Essi Luttinen. Uljas Pulkkisin jousikvarteton Nachtlieder Suomen-ensiesitys korvattiin Lotta Wennäkosken culla d’arialla Utrecht-kvartetin alttoviulistin Sven Arne Teplin loukattua kätensä. Hollantilaisen yhtyeen korvasi lyhyellä varoitusajalla Kamus-kvartetti. Jalkapallo-ottelussa jalkansa loukanneen Danel-kvartetin Marc Danelin korvasi loppufestivaalin ohjelmistossa Ilari Angervo.

Kuhmo-talon aulassa on esillä Hannu Väisäsen teoksia ja ylälämpiössä Klaus von Mattin akvarelleja.

Kuhmon Kamarimusiikin ensimmäinen viikko oli hyvin vilkas ja eri pisteissä todettiin arkipäivien muistuttavan vilkkaudessaan viikonloppuja. Toisella viikolla paitsi sää viileni myös kävijämäärä hiipui loppua kohden. Loppuunmyytyjä tilaisuuksia kertyi kuusitoista ja kävijämääräksi arvioitiin alle 40 000. Festivaalin budjetti oli 880 000 euroa.

2006

Kuhmon 37. Kamarimusiikin teemasäveltäjä oli Ludwig van Beethoven, jonka 4. pianokonserton kamarimusiikkisovitus sai festivaalilla Suomen-ensiesityksen. Ohjelmassa olivat mm. kaikki Beethovenin jousikvartetot ja harvoin kuultuja miniatyyrikappaleita mekaanisilla uruilla. Vladimir Mendelssohn toimi festivaalin taiteellisena johtajana ensimmäistä kertaa. Konserttien määrä oli pienempi kuin viime kesänä, mutta pitkiä väliajallisia konsertteja oli aiempaa enemmän. Kuhmon 37. Kamarimusiikki järjestettiin 16.–29.7.2006.

Festivaalin yleisöä ja mediaa erityisesti kiinnostanut instrumentti oli Thomas Blochin soittama lasiharmonikka. Harvoin kuultuja säveltäjiä olivat Beethovenin aikalaiset Heinrich Baermann, John Field, Franz Xaver Mozart, arkkiherttua Rudolf ja Franz Xaver Süssmayr. Valkeat yöt -myöhäiskonserttien ohjelmassa oli yömusiikkia. Festivaalin päätöskonsertti alkoi poikkeuksellisesti jo lauantai-iltana Kuhmo-talossa.

Kamariorkestereita esiintyi poikkeuksellisesti kaksi: Gidon Kremerin johtama Kremerata Baltica sekä Virtuosi di Kuhmo johtajanaan Peter Csaba. Pianisteista festivaalilla olivat mukana mm. Paavali Jumppanen, joka soitti festivaalilla jo sadannen konserttinsa, viulisteista mm. Peter Cropper, Chloë Hanslip ja Patricia Kopatchinskaja.

Jousikvarteteista olivat mukana Enescu, Iturriaga, Meta4, Quarrell ja Danel, joka soitti kaikki Beethovenin jousikvartetot. Muita yhtyeitä olivat Belcanto Strings ja Storioni-trio Amsterdamista. Lisäksi esiintyi Kraft-duon eli Pekka Kuusisto, viulu, ja Johanna Juhola, harmonikka. Tanssi kuului festivaalin ohjelmaan tänäkin vuonna, kun Tiina Lindfors esitti koreografiansa Mikko Heiniön musiikkiin.

Nuoret kamarimusiikit -ohjelman muusikot olivat Juho Pohjonen ja tuore Leipzigin kansainvälisen Bach-kilpailun voittaja Irina Zahharenkova, piano, Olga Polonsky ja Sini-Maaria Simonen, viulu, sekä kuhmolainen 11-vuotias pianisti Saara Heikkinen.

Näyttelyssä oli säveltäjä Felix Mendelssohn-Bartholdyn vesiväritöitä esillä faksimile-jäljennöksinä.

Viikon ensimmäinen viikko oli aurinkoinen, illat tunnelmallisia. Toisen viikon keskiviikkona sää viileni reilusti.

Kävijämääräksi ennakoitiin 35 000. Loppuunmyytyjä konsertteja oli 17, mm. toisen keskiviikkoaamun kirkkokonsertti, jossa esiintyi mm. Kremarata Baltica ja Gidon Kremer, myytiin loppuun.

Vuonna 2006 festivaalin budjetti oli 840 000 euroa.

2007

Festivaalin ennakkomyynti oli ilahduttavan vilkasta: lippuja myytiin ennakkoon yli 5000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Toiminnanjohtaja Tuulikki Karjalainen arveli kasvun johtuvan siitä, että yleisö oli nyt valveutunutta ja osti liput etukäteen, sillä edellisenä vuonna lippuja ei enää aina saanutkaan ovelta. Loppuunmyytyjä tilaisuuksia oli 14. Kuhmon 38. Kamarimusiikki järjestettiin 15.–28.7.2007.

Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn oli suunnitellut festivaalista musiikillisten matkojen kimaran, jonka säveltäjänimet olivat Johannes Brahms ja Franz Schubert.

Kantaesityksiä oli viisi: kolme instrumentaaliteosta ja kaksi tanssiteosta. Festivaalin tilausteos Mikko Heiniöltä, Puun ääni, on vapaa parafraasi Eira Stenbergin kolmesta runokatkelmasta. Ensiesityksen saivat myös Ralf Gothónin Forbidden scherzo, February 30th jousikvartetille ja Jouni Kaipaisen Tuulta odottaessa ja muita preludeja pianolle op. 77. Vähintään Suomen-ensiesityksen sai W. A. Mozartin Pantomiimi, jonka oli rekonstruoinut ja täydentänyt Vladimir Mendelssohn. Teoksen koreografian laati ja esitti Tiina Lindfors, joka oli suunnitellut ja esitti koreografian myös Ligetin teokseen Sinfoninen runo sadalle metronomille.

Taiteilijakuntaan kuuluivat mm. vastikään PN:n palkinnon saanut Eric Ericson -kamarikuoro ja perustajansa Eric Ericson, Virtuosi di Kuhmo johtajanaan Jan Söderblom sekä Stephan Loges, baritoni, Elsa Maurus, mezzosopraano, pianistit Ralf Gothóni ja Irina Zahharenkova sekä viulisti Pekka Kuusisto. Taiteilijakaartiin kuuluivat myös mm. Ugo Orlandi, mandoliini, Lucas Macías Navarro, oboe, Joy Farrall, klarinetti, ja Valérie Hartmann-Claverie, ondes Martenot. Vakituisia kamarimusiikkikokoonpanoja olivat Rosamunde-, Enescu- ja Meta4-kvartetit sekä Storioni-trio.

Kesän erikoisuus oli Howard Hawksin mykkäfilmi A Girl in Every Port (USA 1928) elävän musiikin säestyksellä. Musiikin säveltäjä Marc Marder johti esityksen.

Kesän uusi konserttipaikka oli luontokeskus Petola.

Nuoria lahjakkaita soittajia kiinnitettiin koesoiton perusteella Nuoret kamarimuusikot -ohjelmaan, Valituiksi tulivat Olga Polonsky, Vanessa Szigeti ja Annemarie Åström, viulu, Emlyn Stam ja Benjamin Marquise Gilmore, alttoviulu, Paolon sellokilpailun tuore voittaja Andreas Brantelid ja Tuomas Lehto, sello, Roope Gröndahl ja Ville Matvejeff, piano, Petteri Pitko, cembalo, Eeva-Kaisa Rönkä, oboe, ja Lauri Sallinen, klarinetti. Lisäksi ensimmäistä kertaa valittiin ohjelmaan myös säveltäjä: Miika Hyytiäinen (s. 1982).

Saksalainen taidemaalari Emil Nolde oli kesän kuvataiteilija, jolta oli esillä ”Maalaamattomat kuvat” kaudelta 1937–1945. Lisäksi esillä oli tekstiilitaiteilija Ariadna Donnerin kuvakudoksia.

Festivaali sai oman uuden korusarjan, Kalevala Korun valmistaman Snekkan, jota myytiin festivaalin aikana ilahduttavasti.

Vuonna 2007 festivaalin ja musiikkikurssien budjetti oli yhteensä miljoona euroa.

Kävijämääräksi ennakoitiin 36 800. Määrä on 1500 enemmän kuin edellisenä kesänä. Tilaisuuksia oli 106, edellisen kesän määrä oli 98. Peruutuksia ja muutoksia tapahtui ennätyksellisen vähän.

Festivaalin aattopäivänä saatiin karski vesisade: 40 milliä alle puolessa tunnissa. Sää oli vaihteleva, kuumaa aurinkoa ja virkistäviä sateita. Viileitä iltoja koettiin, mutta Pekka Kuusiston ja Eero Grundströmin vapaat kädet -illat päätettiin täydellisen tyynessä illassa. Kuusisto sai noin 300-henkisen yleisön Lammasjärven rannalle laulamaan ”On suuri sun rantas autuas”.

2008

Vladimir Mendelssohn oli valinnut kolmannen kesänsä teemoiksi kvartetit ja kuninkaalliset – aiheet liittyvät läheisesti toisiinsa, onhan musiikkia niin usein tilattu juuri hovien tarpeisiin. Kvartettiteemaa esiteltiin todella kattavasti, sillä vieraana oli peräti kymmenen jousikvartettia. Vanhojen tuttujen kuten Danel-kvartetin lisäksi yleisö sai tutustua huipputasoiseksi osoittautuneeseen Brentano-kvartettiin. Suomalaisista kvarteteista näkyvimmin oli esillä Meta4. Juhlan lopulla saatettiin julkistaa iloinen uutinen: Meta4 oli nimitetty Kuhmon Kamarimusiikin residenssikvartetiksi. Meta4 tulee siis soittamaan jatkossakin Kuhmossa ja myös Kamarimusiikin järjestämissä tilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla.

Kvartettiteema huipentui toisen viikon perjantaina maratonkonserttiin, jossa kuultiin kaksi kantaesitystä, Pehr Henrik Nordgrenin Jousikvartetto nro 11 sekä kuuden suomalaisen säveltäjän finaalivariaatiot Joseph Haydnin keskeneräiseen kvartettoon op. 103. Vaikeasta sairaudestaan huolimatta Nordgren oli tullut kuulemaan kvartettonsa ensimmäistä esitystä ja yleisö vastaanotti Kuhmossa jo ennestään tutun säveltäjän koskettavan kvarteton lämpimästi. Molemmat uutuudet esitti Tempera-kvartetti. Konsertissa kuultiin myös harvinaista kokoonpanoa kun Mozartin Notturno KV 286 esitettiin neljän jousikvartetin ja kahdeksan käyrätorven voimin.

Kuhmon ensimmäisellä viikolla kuultiin kamarimusiikin lisäksi kuorolaulua. Yleisö innostui Eric Ericson –kamarikuorosta yhtä paljon kuin edellisenäkin vuonna. Erityisen mieleenpainuvia olivat esitykset, jotka 89-vuotias Ericson itse johti. Toisen viikon erikoisvieraana oli säveltäjä Sofia Gubaidulina. Juhlien aikana esitettiin Gubaidulinalta kuusi eri teosta, joista Am Rande des Abgrunds soolosellolle, kuudelle sellolle ja kahdelle waterphonelle kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. 76-vuotias säveltäjä oli silmin nähden tyytyväinen yleisön lämpimästä vastaanotosta ja lupautui säveltämään Kuhmon Kamarimusiikille vuodeksi 2010 uuden teoksen.

Suuren festivaalin aikana tapahtuu väistämättä myös muutoksia. Pavel Vernikovin jääminen pois viime tingassa vaikutti moniin konsertteihin, mutta hänen tehtävänsä pystyttiin jakamaan muille viulisteille eikä esityksiä jouduttu peruuttamaan. Tosin theremintaituri Lydia Kavinalta jäi toinen esiintyminen väliin, sillä hän joutui lähes suoraan konserttisalista sairaalaan ja leikkaukseen sairastuttuaan äkillisesti. Kaikeksi onneksi Kavina toipui nopeasti.

Sää ei erityisemmin suosinut festivaalia, sillä sadetta ja tuulta riitti lähes joka päivälle. Vasta viimeisinä päivinä koettiin hellettä. Konserttien kävijämäärään säätila ei vaikuttanut eikä yleisöltä kuulunut valituksia, sillä ulkoiset ongelmat korvasi konserttien jatkuvasti korkealla pysynyt taso. Lippuja oli myyty ennakkoon hieman edellisvuotta enemmän ja myynti sujui jokseenkin kesän 2007 tahtiin, joten konserttikäyntejä kirjattiin noin 37 000. Myös budjetti oli samat 890 000 euroa kuin edellisenäkin vuonna. Hyvän lipunmyynnin ansiosta talous pysyi tasapainossa.

Kesän viimeisenä esityksenä kuultiin Manuel de Fallan kamariooppera El Retablo de Maese Pedro, jossa oli peräti 27 esiintyjää. Kun oopperan viimeinen sointu oli sammunut, takana oli kaksi viikkoa musiikkia, 74 tilaisuutta ja 330 eri teosta, joita esittämässä oli ollut pitkälti toista sataa soittajaa ja laulajaa. Vaikuttavia numeroitakin tärkeämpää on, että musiikki oli jälleen koskettanut tuhansia kuulijoita. Ihmiset olivat taas kerran kokeneet elämyksiä, jotka voi saada vain Kuhmossa, elämyksiä joiden vuoksi Kuhmoon pitää tulla aina uudelleen.

2009

Juhlien alussa kuultiin, että itävaltalainen Festspiele-lehti oli listannut Kuhmon Kamarimusiikin maailman kaikista festivaaleista sijalle 14. Kärjessä olivat suurtapahtumat kuten Salzburg ja Bayreuth, joten pääseminen tälle listalle oli kunniakas saavutun. Kun 40. festivaali pääsi vauhtiin, sijoitus oli helppo ymmärtää. Harva musiikkijuhla tarjoaa näin monipuolista ohjelmaa: klassikkoja, uutta musiikkia, tangoa, klezmeriä ja kaikkea siltä väliltä.

Teemana olivat tällä kertaa sadut, ja samalla edettiin idän pikajunan reittiä Lontoosta kohti itää aina Aasiaan ja Amerikkaan asti. Keskeisiä säveltäjiä olivat Beethoven, Shostakovitsh ja Mahler, ja ohjelmisto oli tuttuun tapaan sekoitus uutta ja vanhaa.

Luonnollisesti jälleen kuultiin ikisuosikki Forelli-kvintetto, mutta tarjolla oli myös kiinnostavia ensiesityksiä. Ensimmäistä kertaa kuultiin Olli Mustosen musiikkisatu Kolme puuta, kolme poikaa. Kaksi esitystä olivat suuria menestyksiä, ei vähiten Lasse Pöystin kertojantaitojen ansiosta. Toinen kotimainen kantaesitys oli Perttu Haapasen Caricias, joka etäisine tangomuistumineen myöskin miellytti yleisöä. Suosiota sai myös ensimmäistä kertaa Kuhmossa kuultu Jaakko Kuusiston Play III.

Lisäksi kuultiin kolme uutta teosta, jotka oli palkittu Kuhmon Kamarimusiikin kansainvälisessä sävellyskilpailussa. Säveltäjät olivat eri puolilta maailmaa, ja musiikissakin oli tuulahduksia eri kulttuureista.

Ensimmäisen viikon keskeisiä esiintyjiä oli kamariorkesteri Virtuosi di Kuhmo. Taiturillinen orkesteri soitti Jan Söderblomin johdolla loisteliaasti niin klassikkoja kuin uuttakin musiikkia. Eksotiikkaa toivat Marcelo Nisinmanin bandoneon-esitykset. Kuhmon kirkossa on harvoin kuultu niin riehakkaita suosionosoituksia kuin Nisinmanin ja kumppaneiden Piazzolla-esitysten päätyttyä.

Sunnuntaina Lentiiran kirkossa esiintyivät juhlien kunniavieraat, Seppo Kimanen ja Yoshiko Arai, joiden rohkeus, lahjakkuus ja hellittämätön työ aikanaan nosti Kuhmon maailman merkittävien kamarimusiikkijuhlien joukkoon.

Toisella viikolla yleisön villitsi Kari Kriikku, joka tarjosi kolmesta jousikvartetista kootun orkesterin kanssa haikeaa klezmeriä, arabialaisia rytmejä ja vauhdikasta itäeurooppalaista musiikkia – ja yleisön suureksi yllätykseksi myös steppasi!

Kuhmon Kamarimusiikin residenssikvartetti Meta4 soitti toisella viikolla runsaasti ja ilahdutti yleisöä energisillä esityksillään. Kesän muita hienoja yhtyeitä olivat Brentano-, Danel- ja Minetti-kvartetit ja Storioni-trio.

Vastoinkäymisiltä vältyttiin kesällä 2009 lähes täysin. Priya Mitchellillä oli kylläkin epäonnea ennen festivaalia, sillä hänet ryöstettiin Johannesburgissa ja siksi hänen tulonsa viivästyi. Parin päivän odotuksen jälkeen hänen viulunsa soi Kuhmossa yhtä mehukkaasti kuin ennenkin. Joitain sairastapauksen aiheuttamia muutoksia piti tehdä, mikä on todennäköistäkin kun festivaalilla on pitkälti yli sata esiintyjää. Soitinvaurioita ei tällä kertaa tullut lukuun ottamatta Philip Graffinin viulua, jonka baritoni Lionel Peintre hajotti kokonaan Peter Maxwell Davisin Hullun kuninkaan lauluissa. Onneksi tapahtuma kuului teokseen, ja viulu oli vaihdettu halpasoittimeen.

Konserttikäyntien määrä kasvoi edellisvuodesta peräti kahdella tuhannella, sillä nyt laskettiin 39 000 konserttikäyntiä. Loppuunmyytyjä esityksiä oli peräti 20 ja innostunutta yleisöä riitti aivan viimeiseen lauantaihin saakka, olihan silloin lavalla sellaisia suosikkeja kuin Pinchas Zukerman ja Monica Groop. Upea Monica Groop oli myös kesän viimeinen esiintyjä, sillä hän lauloi viimeisessä kirkkokonsertissa Mahlerin Vaeltavan kisällin lauluja.