Danel-kvartetti

Photo: Marco Borggreve

Danel-kvartetti

Marc Danel, viulu
Gilles Millet, viulu
Vlad Bogdanas, alttoviulu
Yovan Markovitch, sello

Vuonna 1991 perustettu Danel-kvartetti tunnetaan tulkinnoistaan Haydnin, Beethovenin, Schubertin, Šostakovitšin ja Weinbergin jousikvartetoista. Kvartetti on kotonaan myös nykymusiikin parissa ja on tehnyt yhteistyötä monien aikamme säveltäjien kanssa. Opettaminen on kvartetin toiminnassa tärkeällä sijalla, sillä sen jäsenet haluavat viedä eteenpäin Amadeus- ja Borodin-kvarteteilta saamaansa musiikillista perintöä. Vuodesta 2005 Danel-kvartetti on toiminut Manchesterin yliopiston residenssiyhtyeenä ja vuodesta 2015 sen soittajat ovat opettaneet myös Alankomaiden jousikvartettiakatemiassa Amsterdamissa.
Näiden lisäksi kvartetin jäsenet kiertävät opettamassa Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa. Tulevat konsertit vievät Danel-kvartetin Brysseliin, Amsterdamiin, Pariisiin, Lontooseen, Madridiin, Wieniin, Milanoon, Taipeihin, Tokioon ja New Yorkiin, mutta ryhmä soittaa mielellään myös vähemmän tunnetuissa, intiimeissä tapahtumissa. Kvartetti vierailee säännöllisesti useilla festivaaleilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut