Seele Quartet

Seele Quartet

Rebecca Roozeman, viulu Amanda Ernesaks, viulu Kristian Sallinen, alttoviulu Tatu Kauppinen, sello Seele-kvartetti perustettiin vuonna 2015 nuorten soittajien omasta toimesta. Sen kaikki jäsenet ovat myös ansioituneita solisteja ja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoita. Kvartettia ovat opastaneet Sibelius-Akatemiassa Paavo Pohjola, Teemu Kupiainen ja nykyisin Atte Kilpeläinen. Mestarikursseilla heitä ovat opettaneet mm. Marko Ylönen, Meta4 sekä legendaarisen Borodin-kvartetin viulisti Mikhail Kopelman. Kilpailuissa kvartetti on saavuttanut ensimmäisen sijanvaltakunnallisen Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailun II sarjassa (2016) sekä toisen sijan Rising Stars Grand Prix Berlin -kilpailussa (2017). Vuonna 2018 kvartetille myönnettiin Rondo Classicin Tempo-palkinto vuoden yhtye -kategoriassa. Seele-kvartetti on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Virossa ja Englannissa. Festivaaleista mainittakoon Hauhon musiikkijuhlat, Kamari21 sekä Klassinen Hietsu. Seele-kvartetti on myös Kauniaisten musiikkijuhlien residenssikvartetti. Seele-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian vieraileva jäsen.

Esitykset

Tatu Kauppinen

Ma
15.7.

Steve Reich (1936):

WTC 9/11 jousikvartetille ja ääninauhalle (2010)

Ke
17.7.

Claude Debussy (1862—1918):

Sonaatti sellolle ja pianolle (1915)

To
18.7.

Lili Boulanger (1893—1918):

D'un matin de printemps (Kevätaamu) pianotriolle (1917–18)

La
20.7.

Richard Dubugnon (1968):

Rundtanz (Piiritanssi) op. 93 pianosekstetille

Ma
22.7.

Amanda Harberg (1973):

On the Edge (Reunalla) kahdelle sellolle (1997)

To
25.7.

Richard Strauss (1864—1949):

Pianokvartetto c-molli op. 13 (1883–84)

Pe
26.7.
La
27.7.

Camille Saint-Saëns (1835—1921):

La cygne (Joutsen) sellolle ja pianolle (1887)

La
27.7.

Swiss Piano Trio

Ti
16.7.

Anton Arenski (1861—1906):

Pianotrio nro 1 d-molli op. 32 (1894)

To
18.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Allegretto B-duuri WoO 39 pianotriolle (1812)

To
18.7.

Matthias Roth (1979):

Pianotrio "erinnert" (2023, Suomen ensiesitys)

To
18.7.
Pe
19.7.

Walter Rabl (1873—1940):

Klarinettikvartetto Es-duuri op. 1 (1896)

La
20.7.

Bohuslav Martinů (1890—1959):

La revue de cuisine (Keittiörevyy) H. 161 kertojalle, klarinetille, fagotille, trumpetille, viululle, sellolle ja pianolle (1927, teksti: Ron Butlin)

La
20.7.

Richard Dubugnon (1968):

Rundtanz (Piiritanssi) op. 93 pianosekstetille