Castalian-kvartetti

Sini Simonen, viulu
Daniel Roberts, viulu
Ruth Gibson, alttoviulu
Steffan Morris, sello

Castalian-jousikvartetti on astunut kansainväliseen tietoisuuteen myrskyn lailla. Kvartetti perustettiin vuonna 2011, kun kvartetin jäsenet opiskelivat Hannoverin Musiikkikorkeakoulussa. He saivat useita palkintoja pian perustamisensa jälkeen. Palkinnoista mainittakoon esimerkiksi Lyonin kansainvälisen kamarimusiikkikilpailun ensimmäinen palkinto vuonna 2015. Castalian-jousikvartetti valittiin vuonna 2019 Royal Philharmonic Societyn Nuoreksi taiteilijaksi. Viimeisimpänä heidät valittiin myös Oxfordin yliopiston residenssikvartetiksi.

Castalian-jousikvartetti on debytoinut New Yorkin Carnegie Hallissa, Berliinin filharmoniassa, Wienin konserttitalossa, Hampurin Elbphilharmoniessa ja Amsterdamin Concertgebouwssa. Kvartetti konsertoi usein kotikaupunkinsa Lontoon Wigmore Hallissa. Heidän seuraava konserttisarjansa Wigmore Hallissa sisältää kolme Benjamin Brittenin jousikvartettoa. Heitä voi kuulla monilla festivaaleilla, kuten USAssa Spoleto-festivaalilla, Lockenhausin festivaalilla ja Heidelbergerin kevätfestivaalilla. Kvartetin kantaesityksiin kuuluu teoksia mm. Charlotte Braylta, Mark Simpsonilta sekä Edmund Finnisiltä.

Vuonna 2022 kvartetti julkaisi viimeisimmän levytyksensä ’Between Two Words’ (Kahden sanan välissä), missä oli sävellyksiä Orlando di Lassolta, Thomas Adèsilta, Ludwig van Beethovenilta ja John Dowlandilta. Levy sai BBCn Musiikkilehdeltä ylistävän viiden tähden arvostelun.
Castalian-jousikvartetti haluaa innostaa erilaisia yleisöryhmiä klassisen musiikin pariin, ja he ovatkin esiintyneet monenlaisissa konserttipaikoissa. Kvartettia on voinut kuulla jopa vankilassa ja Kolumbian sademetsissä. Kun Castalian-kvartetin jäsenet eivät ole konsertoimassa, Sinin voi löytää vaeltamasta, Ruth opettaa joogaa ja walesiläiset Daniel ja Steffan tunnustautuvat yli-innokkaiksi rugbyn kannattajiksi.

 

Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut

Esitykset

To
18.7.

Franz Schubert (1797—1828):

Jousikvartetto nro 15 G-duuri D. 887 (1826)

Pe
19.7.

Francesco Antonioni (1971):

Surfarara, perustuu sisilialaiseen rikkikaivostyöläisen laulamaan kansanlauluun (2024, Suomen ensiesitys)

Pe
19.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Jousikvartetto nro 11 f-molli op. 95 "Serioso" (1810–11)

Su
21.7.

Joseph Haydn (1732—1809):

Jousikvartetto nro 63 B-duuri op. 76 nro 4 "Auringonnousu" (1797)

Ma
22.7.

Wynton Marsalis (1961):

Meeelaan fagotille ja jousikvartetille (1999)

Ma
22.7.

Béla Bartók (1881—1945):

Jousikvartetto nro 5 BB 110 (1934)

Sini Simonen

Ke
24.7.
Ke
24.7.
Ke
24.7.
Ke
24.7.
Pe
26.7.

Maurice Ravel (1875—1937):

Johdanto ja allegro op. 46 harpulle, huilulle, klarinetille ja jousikvartetille (1905)

Pe
26.7.
La
27.7.

Daniel Roberts

Ti
23.7.

Ruth Gibson

La
20.7.

Richard Dubugnon (1968):

Rundtanz (Piiritanssi) op. 93 pianosekstetille

Swiss Piano Trio

Ti
16.7.

Anton Arenski (1861—1906):

Pianotrio nro 1 d-molli op. 32 (1894)

To
18.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Allegretto B-duuri WoO 39 pianotriolle (1812)

To
18.7.

Matthias Roth (1979):

Pianotrio "erinnert" (2023, Suomen ensiesitys)

To
18.7.
Pe
19.7.

Walter Rabl (1873—1940):

Klarinettikvartetto Es-duuri op. 1 (1896)

La
20.7.

Bohuslav Martinů (1890—1959):

La revue de cuisine (Keittiörevyy) H. 161 kertojalle, klarinetille, fagotille, trumpetille, viululle, sellolle ja pianolle (1927, teksti: Ron Butlin)

La
20.7.

Richard Dubugnon (1968):

Rundtanz (Piiritanssi) op. 93 pianosekstetille