Uutta ja nostalgiaa

Kuhmon kuuluisa väliviikonloppu kahden kamarimusiikkiviikon välissä on myös sopiva hetki summata nähtyä, kuultua ja koettua. Pohjoinen utopia on jo viikossa antanut paljon. Ja juuri sillä tavalla kuin Minna Pensola ja… Lue lisää »

Sitten mennään 

Kun odotettu Kuhmon kamarimusiikkifestivaali aikoinaan heinäkuussa alkoi, kotimme olohuoneen sisustus meni aina uusiksi. 70-luvulla ja 80-luvun alussa harjoituspianoista oli paikkakunnalla pulaa ja soittimia haalittiin yksityiskodeista. Meillä pianon jättämä aukko paikattiin… Lue lisää »

Pakko palata

Kuhmon Kamarimusiikki on soinut festivaalin 54. kesänä Rajalla-teemalla. Raja ja oma mukavuusalue on ylitetty mukavalla tavalla jokaisessa konsertissa, joista olen ehtinyt nauttia. Tänä kesänä olen seurannut festivaalia taustaorganisaatiosta käsin. Festivaalilla… Lue lisää »

Olihan kaksiviikkoinen seikkailu Kuhmossa ja kamarimusiikin parissa! Muistoja ja ajatuksia festivaalista pulpahtelee jatkuvasti mieleen ja hieman haikeuttakin on mukana! Kulunut aika meni kuin silmänräpäyksessä ja sen silmänräpäyksen aikana mukaan kertyi… Lue lisää »

Kuhmon Kamarimusiikki 2023 on 400 metrin juoksun viimeisessä kaarteessa. Loppusuora alkaa häämöttää. Olen nähnyt erinomaisia esityksiä Kuhmo-talossa, Tuupalan alakoulussa sekä Kuhmon kirkossa. Edeltävässä blogitekstissä kuvailin, kuinka jopa konsertin sisällä on… Lue lisää »

Erilainen kesäilta

Minä niin pidän kesäilloista. Unenomaisista tunnelmista, jonka ympärillä näyttäytyvä kullanruskea tai tummansininen hetki vie katsojan mennessään. Luultavasti fanaattisuuteni kesäiltoja kohtaan juontaa juurensa hetken seesteisyyden takia. Tällöin ainakin henkilökohtaisesti aistit ovat… Lue lisää »

Uusi ja yllätyksellinen Kuhmo

Kolme päivää Kuhmossa takana. Juurilta on lähdetty ja aika on lentänyt kuin siivillä. Ajan määrite on itse asiassa tuntunut kuin veteen piirretyltä viivalta. Noin kello kolmelta sunnuntain ja maanantain välisenä… Lue lisää »

Kuhmo kutsuu

”Brot und kaffe, danke”, rohkaistuin sanomaan hyvin alkeellisella saksan kielen osaamisellani paikallisen kahvilan työntekijälle J.S. Bachin viimeisimpien vuosien kotikaupungissa Leipzigissä. Olen etsimässä aamupalaa ja käynnissä oleva lomareissuni alkaa olla loppusuoralla.… Lue lisää »

Viulu säpäleiksi

Viulua soittamalla voi saada yleisön innostumaan, mutta vielä enemmän sen saa innostumaan rikkomalla viulun. Harvoin huudetaan suosiota niin äänekkäästi kuin Thomas Floriolle, joka Peter Maxwell Daviesin lauluissa hullulle kuninkaalle nappaa… Lue lisää »

Oliko ennen paremmin?

Ennen kaikki oli paremmin, eikö niin? Maailma oli selkeämpi, lähes valmiin tuntuinen, ihmisillä oli omat tehtävänsä, mielipiteitä oli helppo muodostaa ja niissä pysyä. Kun vähänkin tutkii historiaa, tuo ruusunpunainen nostalgia… Lue lisää »