Borea Quartet

Heikki Tuuli

Borea Quartet

Kasmir Uusitupa, viulu Tami Pohjola, viulu Riina Piirilä, alttoviulu Senja Rummukainen, sello Borea-kvartetti perustettiin vuonna 2010 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoista. Paavo Pohjola on ohjannut Boreaa alusta asti. Kvartetti on myös osallistunut useille mestarikursseille, joissa opettajina ovat olleet mm. Meta4, Danel-kvartetti ja Gerhard Schultz. Syksyllä 2017 Borea aloitti opintonsa Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa ECMA:ssa, jossa opettajina toimivat mm. Hatto Beyerle ja Johannes Meissl. Kvartetti on nuoresta iästään huolimatta jo tuttu vieras suomalaisilla festivaaleilla. Borea on esiintynyt mm. Kauniaisten musiikkijuhlilla, Helsingin juhlaviikoilla, Korsholman musiikkijuhlilla ja Mäntän musiikkijuhlilla. 2014 Borea valittiin Hauhon musiikkijuhlien nuoreksi taiteilijaksi ja 2016 kvartetti aloitti Kuhmon kamarimusiikin nuoret taiteilijat -ohjelmassa. Keväällä 2017 Borea kiinnitettiin Kuhmon kamarimusiikin residenssikvartetiksi. Borea on kantaesittänyt useiden suomalaissäveltäjien (Juha T. Koskinen, Matti Heininen, Johannes Piirto ja Tapio Tuomela) teoksia. Elokuussa 2017 kvartetin soittajat myös järjestivät Helsingissä Kamarikesä-festivaalia yhdessä Johannes Piirron ja Henriikka Teerikankaan kanssa. Borea-kvartetti on saanut apurahaa Pro Musica- ja Wegelius- säätiöiltä. OP Ryhmän Taidesäätiö on ystävällisesti lainannut soittimet Kasmir Uusituvalle (Antonio Stradivari -viulu "Iiriläinen" vuodelta 1702) ja Riina Piirilälle (Leonhard Maussiell -alttoviulu vuodelta 1722). Tami Pohjolalla on käytössään Sibelius-Akatemian Stradivarius-viulu vuodelta 1707 ja Senja Rummukainen soittaa Jorma Panulan lainaamaa Stefano Scarampella -selloa vuodelta 1897. Borea-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin residenssikvartetti toukokuusta 2017 alkaen.

Esitykset

Kasmir Uusitupa

Ma
15.7.

W. A. Mozart (1756—1791):

Divertimento D-duuri KV 136 jousiorkesterille "Salzburg Symphony No. 1" (1772)

Ma
15.7.

Sebastian Fagerlund (1972):

Strings to the Bone jousiorkesterille (2015)

Ma
15.7.

Steve Reich (1936):

WTC 9/11 jousikvartetille ja ääninauhalle (2010)

Ke
17.7.

Sebastian Fagerlund (1972):

Kitarakvintetto (2024, Kuhmon Kamarimusiikin tilausteos, kantaesitys)

To
18.7.

Johannes Brahms (1833—1897):

Sonaatti nro 2 A-duuri op. 100 viululle ja pianolle (1886)

Ma
22.7.
Ti
23.7.
Ke
24.7.
To
25.7.

Johannes Brahms (1833—1897):

Pianokvartetto nro 2 A-duuri op. 26 (1861)

Pe
26.7.

Fritz Kreisler (1875—1962):

Kiinalainen tamburiini op. 3 viululle ja pianolle (ennen 1910)

La
27.7.

Francesco Darmanin (1995):

The Sudden Lightness pianokvartetille (Vladimir Mendelssohn -sävellyskilpailun 2023 voittaja, Suomen ensiesitys)

Swiss Piano Trio

Ti
16.7.

Anton Arenski (1861—1906):

Pianotrio nro 1 d-molli op. 32 (1894)

To
18.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Allegretto B-duuri WoO 39 pianotriolle (1812)

To
18.7.

Matthias Roth (1979):

Pianotrio "erinnert" (2023, Suomen ensiesitys)

To
18.7.
Pe
19.7.

Walter Rabl (1873—1940):

Klarinettikvartetto Es-duuri op. 1 (1896)

La
20.7.

Bohuslav Martinů (1890—1959):

La revue de cuisine (Keittiörevyy) H. 161 kertojalle, klarinetille, fagotille, trumpetille, viululle, sellolle ja pianolle (1927, teksti: Ron Butlin)

La
20.7.

Richard Dubugnon (1968):

Rundtanz (Piiritanssi) op. 93 pianosekstetille