
Photo: Minna Hatinen
Heini Kärkkäinen
Heini Kärkkäinen on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Liisa Pohjolan luokalla valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 1991, ja täydentänyt opintojaan mm. Ralf Gothónin ja Jacques Rouvierin johdolla. Hän voitti Ilmari Hannikainen -pianokilpailun 1984 ja sijoittui toiseksi Maj Lind -pianokilpailussa vuonna 1986.
Kärkkäinen on soittanut mm. RSO:n, Tapiola Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Orquesta Ciudad de Granadan, Orchestra della Svizzera Italianon solistina sekä esiintyy laajasti Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös kamarimuusikkona. Hän on kantaesittänyt erityisen runsaasti suomalaista nykymusiikkia.
Kärkkäinen on tehnyt useita palkittuja levytyksiä. Duolevy Jan-Erik Gustafssonin kanssa (Ondine) sai Yleisradion vuoden levy -palkinnon 1994. Camille Saint-Saënsin musiikkia sisältävä levy (BIS Classics) oli brittiläisen BBC Music Magazinen kuukauden levy maaliskuussa 2007 ja Gramophone-lehti sisällytti sen suosituksiinsa. Muita levytyksiä ovat mm. Sibelius-levy Pekka Kuusiston kanssa (Ondine) sekä Bartokin Konsertto kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (RSO/Jumppanen/Oramo/Warner Classics).
Solistiuransa ohessa Heini Kärkkäinen on toiminut vuodesta 2010 lähtien Tampereen ammattikorkeakoulussa pianonsoiton yliopettajana.
Kärkkäinen perusti musiikkia ja hyvinvointia yhdistävän kansainvälisen kamarimusiikkifestivaalin Tampereelle tammikuussa 2017. Kyseinen Tampere Chamber Music -festivaali yhdistää taidetta ja tiedettä, musiikkia ja tanssia.
Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivutEsitykset
14.7.
Valentin Silvestrov (1937):
Hommage à J.S.B. viululle ja pianolle (2009)
14.7.
Erkki Melartin (1875—1937):
Minä metsän polkuja kuljen op. 4/1 (1897)
14.7.
Yrjö Kilpinen (1892—1959):
Maassa marjani makaavi op. 3/3 (1915)
14.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
En slända op. 17/5 (Sudenkorento) (1904?)
16.7.
Edvard Grieg (1843—1907):
Sonaatti a-molli op. 36 sellolle ja pianolle (1883)
17.7.
Mikko Heiniö (1948):
Pianokvintetto (1993, teksteinä mukaeltuja katkelmia Lewis Carrollin teoksesta Liisan seikkailut peilimaailmassa)
17.7.
Outi Tarkiainen (1985):
Judith Shakespearen tappio (2023, Kuhmon Kamarimusiikin tilausteos, kantaesitys)
- Virpi Räisänen
- Blanca Gleisner
- Albert Sahlström
- Tuomas Lehto
- Heini Kärkkäinen
18.7.
Leevi Madetoja (1887—1947):
Lyyrinen sarja op. 51 sellolle ja pianolle (1922)
18.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Cinq Danses champêtres (Viisi talonpoikaistanssia) op. 106 viululle ja pianolle (1925)
19.7.
Robert Schumann (1810—1856):
Pianokvintetto Es-duuri op. 44 (1842)
20.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Viisi pianokappaletta op. 75 "Puu-sarja" (1914)
20.7.
Jouni Kaipainen (1956—2015):
Pianotrio nro 2 op. 102 "…nous hauki kuusen latvukseen…"
22.7.
Laura Netzel (1839—1927):
La Gondoliera A-duuri op. 60 viululle ja pianolle (1896)